Avaa päävalikko

Muutokset

Neuvostoliittolaiset varustivat nopeasti myös pinta-aluksensa ohjuksilla. Neuvostoliittolaisten alusten tuntomerkiksi muodostui se, että suhteellisen pieniinkin aluksiin asennettiin suuriakin ohjuksia.
 
1950-luvulla Neuvostoliiton laivasto aloitti läsnäolonsa Välimerellä vastatakseen NATO:n joukkoihin siellä ja tukeakseen Moskovan intressejä Lähi-idässä. Vuonna 1958 Neuvostoliitto perusti sukellusvenetukikohdan Albanian [[Vlyora]]an, mutta maiden välien huonontumisen vuoksi se jouduttiin sulkemaan. Sen jälkeen Neuvostoliitto ei saanutkaan tukikohtaa Välimereltä, vaan vahvan 5. laivasto-osaston oli ankkuroiduttava puolueettomien TuniasianTunisian ja Libyan rannikoille. Vuosina 1964--1977 Neuvostoliitolla oli pieni huoltotukikohta Egyptissä [[Aleksandria]]ssa ja [[Mersa Matruh]]issa sekä 1967--1972 [[Port Said]]issa. Nämä tukikohdat olivat pieniä ja niiden infastruktuuri oli minimaalinen. Kun Neuvostoliiton ja Egyptin suhteet huononivat, nekin jouduttiin sulkemaan ja ne korvattiin 1984 vastaavilla asemilla Syyrian [[Tartus]]issa ja [[Latakia]]ssa, joissa neuvostoalukset olivat ajoittain ankkuroineet vuodesta 1971.<ref name="asian">{{Verkkoviite|Osoite=http://www.asianaffairs.com/july2003/strategic_russian.htm |Nimeke=Russia in the Mediterranean|Julkaisija=Moscow Defense Brief|Tekijä=Barabanov, Mikhail|Luettu=03.08.2007}}</ref>
 
Vielä 1960-luvun alussa Neuvostoliiton laivasto kykeni lähinnä rannikkopuolustukseen. [[Kuuban ohjuskriisi]] 1962 teki selväksi valtamerikelpoisen laivaston tarpeen. 1960-luvun lopulla puolestaan saatiin raportteja Yhdysvaltain Polaris-ohjussukellusveneiden sijoittumisesta Intian valtamerelle.<ref name="asian"/>
19 623

muokkausta