Ero sivun ”Menno Simons” versioiden välillä

Simons oli alkuaan ammatiltaan [[katolinen]] pappi. Hän joutui ilmeisesti noin 40-vuotiaana tekemisiin [[anabaptistit|anabaptisti]]-liikkeen kanssa. Alkuun hän saarnasi liikettä vastaan, sillä hän tutustui aluksi ainoastaan liikkeen radikaaleihin, joista eräät olivat valmiita turvautumaan myös väkivaltaan. Hän oli kuitenkin jo valmiiksi epäilevällä kannalla katolisen kirkon opettamista [[ehtoollinen|ehtoollisen]] ja [[kaste]]en sakramenteista, minkä lisäksi liikkeen jäsenten elämäntapa ja opetus teki häneen vaikutuksen. Niinpä hän lopulta otti uuden kasteen [[Obbe Philips]]iltä joko vuonna [[1535]] tai [[1536]].<ref>Gunnar Westin, ''Vapaan kristillisyyden historia'', s. 173-174.</ref>

Kun Simonsin oma veli liittyi kastajaliikkeen väkivaltaiseen haaraan ja menetti henkensä lähellä syntymäkaupunkiaan [[Witmarsum]]ia, järkyttyi Simons syvästi ja ryhtyi työhön ohjatakseen liikkeen oikeille raiteille. Hän esimerkiksi julkaisi esimerkiksi kirjoituksia väkivaltaliikettä vastaan, yhden jopa erikseen liikkeen johtajaa, Jan Leydeniläistä, vastaan.<ref>Gunnar Westin, ''Vapaan kristillisyyden historia'', s. 174.</ref> Simons itse oli pasifisti ("Rautaiset keihäät ja miekat jätämme niille, jotka pitävät ihmisverta ja sian verta samanarvoisina").<ref>Suolahti, ''Rauhanajatus historiassa''.</ref> Kääntymyksensä vuoksi hän joutui jättämään hyväpalkkaisen papinvirkansa ja ryhtyi matkasaarnaajan vaaralliseen työhön, monet muut kastajaliikkeen saarnaajat kun nimittäin kokivat marttyyrikuoleman. Aluksi hän piileskeli, meni naimisiin, tutki Raamattua ja kirjoitti teoksiaan, ja tammikuussa 1537 Obbe Philips nimitti hänet vanhimmaksi eli piispaksi [[Groningen]]issa. Hänen saarnamatkoistaan ei tiedetä paljoa, sillä vainojen vuoksi hän joutui matkaamaan salassa, keisarikin oli luvannut hänen vangitsemisestaan palkkion. Hän onnistui kuitenkin välttämään kaikki takaa-ajajat niinä 25 vuotena, joina hän kiersi, ja kuoli [[Holstein]]issa vuonna 1561. Hänen viimeisiä vuosiaan kuitenkin synkensivät liikkeen sisäiset vastakohdat<ref>Gunnar Westin, ''Vapaan kristillisyyden historia'', s. 174-175.</ref>

Simons kannatti tiukkaa seurakuntakuria ja vastusti valan vannomista sekä kalvinistien ennaltamääräämisoppia. Hän ei myöskään hyväksynyt sellaisia hengellisiä termejä, joita ei löytynyt Raamatusta. Hän vastusti omaisuuden yhteyttä, mutta painotti kristittyjen keskinäistä auttamista. Huolimatta pasifismistaan hän suhtautui monia muita kastajia myönteisemmin kristilliseen esivaltaan. Hän työskenteli rohkeasti uskon- ja uskonnonvapauden puolesta. Vaikka osa hänen ajatuksistaan onkin mennoniittojen liikkeessä kyseenalaistettu, oli hänen panoksensa liikkeelle ja sen kehitykselle kuitenkin tärkeä ja parantava.<ref>Kuosmanen, ''Herätyksen historia'', s. 81.</ref><ref>Gunnar Westin, ''Vapaan kristillisyyden historia'', s. 175-176.</ref>