Ero sivun ”Iskelmä (lehti, 2000-luku)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
fix, ei mitään mainospuffeja
Rivi 1:
'''Iskelmä''' on populaari, musiikkiin painottuva aikakauslehti. 2008 se ilmestyy kolme kertaa ja myhöhemmin kuusi kertaa vuodessa. Ensimmäinen numero ilmestyi 30.5.2008. Lehdessä on sata sivua. Lehdellä ei ole kytköksiä 1960-luvun kaimaansa. Uutta Iskelmä-lehteä julkaisee ja kustantaa Acacom Media Oy, yhteistyökumppanina Iskelmä-radio. Lehden päätoimittaja on Sanna Wikström.
'''Iskelmä-lehti'''
 
”Aito pohjalainen asenne pääsee valloilleen, kun Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä tapaavat ainutlaatuisessa yhteishaastattelussa”, kertoo lehdistötiedote, jossa ilmoitetaan Iskelmä-lehden saapuneen Lehtipisteisiin kautta maan. Iskelmä–lehden ensimmäinen numero ilmestyi 30.5.2008.
 
Kytköksiä uuden vuosituhannen lehdellä ei ole 60–luvun kaimaansa, vaan uusi lehti paikkaa suuren reiän aikuisten populaarimusiikin genressä. Yhteistyössä Acacom Media Oy:n sekä Iskelmä-radion kanssa tuotettava lehti on siis muutakin kuin musiikkilehti. Tähtiartistien kuulumisten ja ikivihreiden tunnelmointien lisäksi se sukeltaa viihdemaailman kulisseihin: ajankohtaisia tuulia Iskelmä-taivaan huipulta, tarinoita maailmalta, fanien matkakertomuksia, karaokekisailuja, ruokavinkkejä jne.
 
Vuonna 2008 lehteä julkaistaan kolme numeroa, ja vuodesta 2009 lähtien numeroita tulee kuusi.
 
Lehden päätoimittajana toimii Sanna Wikström.
 
 
==Aiheesta muualla==