Ero sivun ”Masurian järvialueen taistelu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 11:
Saksalaiset alkoivat edetä 5. syyskuuta kahdella siivellä keskustan pysyessä suunnilleen paikoillaan. III reservidivisioona eteni Arysiin ilman venäläisten vastareaktiota. Kaksipäiväinen suuri taistelu alkoi 7. syyskuuta. Nemanin armeija ja Saksan 8. armeija ottivat yhteen 150 kilometrin mittaisella rintamalla 8. syyskuuta, jolloin saksalainen rintama oli huomattavasti venäläistä leveämpi. Rintaman siivet sulkivat näin venäläisten armeijaa edeten nopeasti, varsinkin etelässä. Ankara taistelu ajoi venäläisen XXII ryhmän vetäytymään pois kaakkoon. 9. syyskuuta näkyi, että venäläiset olivat häviöllä, heidän vastahyökkäyksensä pysähtyi ja kääntyi vetäytymiseksi. Lopulta Venäjän joukkojen johtaja Rennenkampf määräsi yleisen vetäytymisen Venäjän rajalle välttääkseen uhkaavan saarron.
Huomatessaan tämän saksalaiset komentajat päättivät nopeuttaa joukkojensa etenemisen, mutta huhu Venäjän tulevasta vastahyökkäyksestä pelotti miehiä puoli päivää, ja niin venäläisten onnistui paeta syntyvästä saartorenkaasta tykistön suojassa. Silti venäläiset menettivät 150000 vankeina, kaatuneina ja haavoittuneina, saksalaiset 40000. Venäläiset menettivät 150 tykkiä. Heidän armeijansa oli kutistunut kolmasosaan. Venäjän Saksan operaatiosta vastuussa ollut kenraali erotettiin.
 
[[Paul von Hindenburg]] ylennettiin marraskuussa [[1914]] [[kenttämarsalkka|kenttämarksalkaksi]].
 
<!--
Yakov Zhilinski, the army group commander responsible for the Russian plan of invasion, was dismissed as a consequence of the Russian army's perceived poor performance.
-->
 
== Masurian järvialueen 2. taistelu ==
[[Kuva:Ostfront_18021915.jpg|300px|thumb|right]]