Ero sivun ”Mieli–ruumis-ongelma” versioiden välillä

2 047 merkkiä lisätty ,  12 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
p (Fix)
[[Dualismi (filosofia)|Dualismi]]lla tarkoitetaan kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Mielenfilosofiassa se on näkemys, jonka mukaan mieli ja ruumis ovat erillisiä. Sen lähtökohtana on väite, että henkiset ilmiöt ovat ei-fysikaalisia.<ref name="Du">Hart, W.D. (1996) "Dualism", in Samuel Guttenplan (org) ''A Companion to the Philosophy of Mind'', Blackwell, Oxford, 265-7. </ref> [[Länsimaisen filosofian historia|Länsimaisessa filosofiassa]] dualismi esiintyy ensimmäisenä [[Platon]]in ja [[Aristoteles|Aristoteleen]] teoksissa. He katsoivat, että ihmisen ”järkeä” (mielen tai sielun kyky) ei voinut identifioida samaksi kuin ruumis eikä selittää sen kautta.<ref name="Plato">Platon: ''Faidon''</ref><ref name="Rob">Robinson, H. (1983): ‘Aristotelian dualism’, Oxford Studies in Ancient Philosophy 1, 123–44.</ref> Varhaisimmat dualismin muotoilut ovat kuitenkin peräisin [[hindulainen filosofia|hindulaisen filosofian]] [[Sankhya]]- ja [[Raja-jooga|Jooga]]-koulukunnista noin vuodelta 650 eaa. Nämä koulukunnat jakoivat maailman [[purusha]]an (mieli/henki) ja [[prakrti]]in (materiaalinen substanssi).<ref name="Sa">{{Verkkoviite | Osoite=http://www.experiencefestival.com/a/Sankhya/id/23117 | Nimeke=Sankhya:Hindu philosophy: The Sankhya | Tekijä=Sri Swami Sivananda}}</ref>
 
Parhaiten tunnettu dualismin muotoilu on peräisin [[René Descartes]]ilta (ns. [[kartesiolainen dualismi]]). Hän katsoi, että mieli oli puhtaasti henkinen ja ei-ulottuvainen, ei-fyysinen [[substanssi]].<ref name="De">{{Kirjaviite | Tekijä=Descartes, René | Nimeke=Discourse on Method and Meditations on First Philosophy | Julkaisija=Hacket Publishing Company | Vuosi=- | Tunniste=ISBN 0-87220-421-9}}</ref> Descartes oli ensimmäinen, joka liitti selvästi [[tietoisuus|tietoisuuden]] ja [[itsetajunta|itsetajunnan]] mieleen, ja erotti tämän aivoista, joka oli järjen keskus. Hän oli näin ensimmäinen, joka muotoili mieli–ruumis-ongelman siinä muodossa kuin se tunnetaan nykyisin.<ref name="De"/>
 
=== Argumentit dualismin puolesta ===
 
Pääargumentti dualismin puolesta on se, että se vaikuttaa vetoavan tavallisten filosofisesti kouluttautumattomien ihmisten terveeseen järkeen perustuvaan intuitioon. Jos kysytään, mitä mieli on, ihmiset yleensä samaistavat oman mielensä omaan [[minä (filosofia)|minäänsä]], [[persoonallisuus|persoonallisuuteensa]], [[sielu]]unsa tai muuhun vastaavaan. Ihmiset mitä todennäköisimmin kieltävät, että mieli olisi yksinkertaisesti sama kuin [[aivot]], tai toisin päin. He näkevät tällaisen ratkaisuvaihtoehdon liian [[mekanismi (filosofia)|mekanistisena]] tai vain käsittämättömänä.<ref name="Du"/> SuuriIhmisen osaon nykyaikaisistahelppo filosofeistakuvitella pitääolevansa näitäolemassa samoinmyös kuinruumiittomana, moniaja muitakinjopa intuitioitavaikka kuitenkinfysikaalista mitätodellisuutta todennäköisimminei harhaanjohtavinaolisi lainkaan olemassa. HeidänMyös mukaansafilosofit meidänhyväksyivät tulisiaiemmin käyttäälaajalti, kriittisiäjoitakin kykyjämmepoikkeuksia sekälukuun empiiristenottamatta, tieteidenettä tutkimustuloksiamieli näidenon oletustenjotain tutkimisessaruumista parempaa ja senmetafyysisesti selvittämisessä,ikään onkokuin niissä”ohjaajan mitäänpaikalla” perääruumiiseen nähden.<ref name="DuLycan-167">Lycan, William G.: ”Philosophy of Mind”, teoksessa {{Kirjaviite | Tekijä=Bunnin, Nicholas & Tsui-James, E. P. | Nimeke=The Blackwell Companion to Philosophy | Julkaisija=Blackwell | Vuosi=1996 | Sivu=167-168 | Tunniste=ISBN 063118788X}}</ref>
 
Suuri osa nykyfilosofeista pitää näitä samoin kuin monia muitakin intuitioita kuitenkin mitä todennäköisimmin harhaanjohtavina. Heidän mukaansa meidän tulisi käyttää kriittisiä kykyjämme sekä empiiristen tieteiden tutkimustuloksia näiden oletusten tutkimisessa ja sen selvittämisessä, onko niissä mitään perää.<ref name="Du"/>
 
Toinen merkittävä argumentti dualismin puolesta on se ajatus, että henkisellä ja fyysisellä vaikuttaa olevan hyvin erilaisia, tai kenties yhteensovittamattomia, [[ominaisuus|ominaisuuksia]].<ref name="Ja">Jackson, F. (1982) “Epiphenomenal Qualia.” Reprinted in Chalmers, David ed. :2002. ''Philosophy of Mind: Classical and Contemporary Readings''. Oxford University Press.</ref> Henkisillä tapahtumilla on tietynlainen subjektiivinen kvaliteetti, kun taas fysikaalisilla tapahtumilla ei ole. Mielenfilosofit kutsuvat henkisten tapahtumien subjektiivisia puolia nimellä [[kvalia]].<ref name="Ja"/> Kvalioiden palauttaminen mihinkään fysikaaliseen vaikuttaa vaikealta.<ref name="Nagel">{{Lehtiviite | Tekijä=Nagel, T. | Otsikko=What is it like to be a bat? | Julkaisu=Philosophical Review | Numero=83 | Sivut=435–456 | Vuosi=1974}}</ref>
 
Descartesin argumentti riippuu siitä esioletuksesta, että hänen mielessään olevat ”kirkkaat ja selkeät” ajatukset ovat välttämättä tosia. Monet nykyaikaiset filosofit asettavat tämän epäilyksenalaiseksi.<ref name="CE">Dennett D., (1991), ''Consciousness Explained'', Boston: Little, Brown & Company </ref><ref name="SS"> Stich, S., (1983), ''From Folk Psychology to Cognitive Science''. Cambridge, MA: MIT Press (Bradford)</ref><ref>Ryle, G., 1949, The Concept of Mind, New York: Barnes and Noble</ref> Esimerkiksi [[Joseph Agassi]] on katsonut, että 1900-luvun alkupuolelta lähtien tehdyt tieteelliset löydöt ovat kumonneet sen ajatuksen, että ihmisellä olisi etuoikeutettu pääty omiin ajatuksiinsa. Jo [[Sigmund Freud]] osoitti, että psykologisesti koulutettu havainnoija kykeni ymmärtämään henkilön alitajuisia motivaatioita paremmin kuin henkilö itse. [[Pierre Duhem]] on osoittanut, että tieteenfilosofi voi tuntea henkilön käyttämät menetelmät paremmin kuin henkilö itse, kun taas [[Bronislaw Malinowski]] on osoittanut, että antropologi voi tuntea henkilön tavat ja tottumukset paremmin kuin henkilö itse. Malinowskin mukaan myös nykyaikaisen psykologian kokeet, joissa henkilölle aiheutetaan näköaistimuksia olemattomista esineistä, johtavat Descartesin argumentin hylkäämiseen, koska niiden perusteella tieteilijät voivat kuvata henkilön havaintoaistimukset paremmin kuin henkilö itse.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Agassi, J. | Nimeke=La Scienza in Divenire | Julkaisija=Armando | Julkaisupaikka=Rome | Vuosi=1997}}</ref>
 
Kartesiolaisen dualismin suuria ongelmia oli juuri sen selittäminen, kuinka aineeton mieli ja aineellinen ruumis vuorovaikuttavat toisiinsa.<ref name="Lycan-167"/> Näin se on antanut alkusysäyksen ja historiallisen taustan koko mielen ja ruumiin ongelmanasettelulle. Descartes ei kyennyt antamaan tyydyttävää selitystä mielen ja ruumiin suhteesta, vaikka tarjosikin useita erilaisia selitysmalleja.
 
Kartesiolaisen dualismin vastustus nousi 1900-luvulla [[looginen empirismi|loogisen positivismin]] ja [[merkityksen verifiointikriteeri]]n myötä, kun intersubjektiivinen verifioitavuus ja testattavuus tulivat tieteellisyyden ja myös pelkän käsitteellisen merkityksellisyyden vaatimuksiksi. Samalla kartesiolainen dualismi näyttäytyi kasvavassa määrin epäyhteensopivana muutoin täysin fysikalistisen ja tieteellisen maailmankuvan kanssa. Eräs kysymys liittyi [[evoluutio]]on: jos ihmiset ovat kehittyneet aikojen kuluessa puhtaasti fysikaalisten prosessien ja [[luonnonvalinta|luonnonvalinnan]] kautta, missä vaiheessa aineettomat kartesiolaiset mielet olisivat ilmaantuneet kuvaan? Sama argumentti pätee ihmisen kehitykseen hedelmöittyneestä munasolusta sikiön kautta lapseksi. Toinen kysymys liittyy [[energiaperiaate|energian säilymislakiin]]: kartesiolaisen dualismin tapauksessa fysikaalisen energian tulisi välillä hävitä ja välillä ilmestyä uudelleen aivoissa.<ref name="Lycan-167"/>
 
=== Muita dualismin muotoja ===
64 747

muokkausta