Ero sivun ”Kuudesti laukeava” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
ei pilkkua
fix
Rivi 4:
| kuva = Kuudesti laukeava alkukuva.JPG
| kuvateksti = Tunnuskuva
| tyyli = [[sketsi]]sketsisarja
| kestoaika = 30 min
| tekijä = [[Lapinlahden Linnut]]
Rivi 18:
| imdb = 0377215
}}
'''''Kuudesti laukeava''''' on kuusiosainen [[Lapinlahden_LinnutLapinlahden Linnut|Lapinlahden Linnut -yhtyeen]] jäsenien kolmas viihdesarjoistaan, joka on valmistunut vuonna [[1992]]. Sarja on esitetty ensi kerran [[YLE TV1|TV1]]-kanavalla vuonna 1992 ja uusintana syksyllä [[2003]].
 
Edellisistä sarjoista poiketen yhtyeen alkuperäinen solisti [[Markku Toikka]] ei esiintynyt enää ''Kuudesti laukeavassa'', koska hän erosi yhtyeen kokoonpanosta pari vuotta aikaisemmin. Kuudesti laukeava erottui myös siinä edellisistä sarjoista, että sarjassa esiintyi myös vaihtelevat naisnäyttelijät [[Minna Turunen]], [[Nina Jääskeläinen]] sekä [[Tarja Omenainen]]. Aiemmissa sarjoissa Lapinlahden Linnut -yhtyeen miehet olivat suorittaneet myös naisroolit.
 
Sarja perustui siinä esitettyihin sketseihin ja musiikkiesityksiin. Edellisiin viihdesarjoihin verrattuna sarjassa oli enemmän sen ajan yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyviä sketsejä.
 
== Sarjassa esitettyjä sketsejä==
{{juonipaljastus}}
''Katso tarkempi luettelo sketseistä alempana''.
 
===Sex Shop===
[[Kuva:Sex Shop.JPG|thumb|250200 px|Sex Shop.]]
Jokainen jakso alkaa Sex Shop-nimisellä alkusketsillä. Siinä erilaiset ihmiset kävelevät kadulla ja tekevät samalla jotain askareita. Kulkiessaan seksikaupan ohi ihmiset pysähtyvät, vilkuilevat ympärilleen ja sitten "pujahtavat" kauppaan. Lopuksi kauppaan menee myös nainen, jonka jälkeen kaupassa räjähtää ja Lapinlahdenyhtyeen Lintujenjäsenien päät lentävät ikkunasta ulos.
 
===Suvaitsevaisuus/Soraääni===
Erilaiset työläiset ovat työnsä äärellä ja yksi alkaa laulaa työhönsä liittyvää laulua, johon muut yhtyvät. Sen jälkeen joku muu aloittaa laulun, johon kaikki taas yhtyvät. Viimeisenä lauluvuorossa on [[Matti Jaaranen]], joka laulaa jotakin aiheeseen liittymätöntä laulua. Muut eivät siedä hänen lauluaan ja saman tien lynkkaavat hänet (esim.esimerkiksi heittävät ulos liikkuvasta raitiovaunustajunasta tai puukottavat) ja jatkavat lauleluaan. Viimeisessä suvaitsevaisuus-sketsissä Jaaranen kuitenkin hakkaa muut.
 
===Naamion taa===
Näissä sketseissä pilkattiin oman aikansa julkkiksiajulkisuuden henkilöitä. Kohteiksi joutuivat muun muassa amiraali [[Jan Klenberg]] ja [[Sulo Aittoniemi]].
 
=== Nukketeatteri ===
Lapinlahden Linnut ovat pukeutuneet nukeiksi ja esittävät nukketeatteria itse. Nämä sketsit pyörivät Liina-nimisen naisen ympärillä, jota miesnuket yrittävät "iskeä".
 
=== Tähtireki ===
[[Kuva:Tähtireki.JPG|250 px|thumb|Tähtireki<br>TITOK = Taistelijat, ihmiskunnan tulevaisuus on käsissänne]]
 
=== Tähtireki ===
[[Kuva:Tähtireki.JPG|250200 px|thumb|Tähtireki<br>TITOK = Taistelijat, ihmiskunnan tulevaisuus on käsissänne.]]
[[Star Trek]] -[[parodia]] Tähtireessä yksinäinen avaruusalus purjehtii avaruudessa yrittäen etsiä ihmiskunnalle uutta kotia tuhoutuneen maapallon sijaan. Matkan aikana miehistö on kehittänyt uuden "tehokkaamman" kielen, joka perustuu siihen että he sanovat sanoista vain ensimmäisen kirjaimen. Nämä sketsit tekivät tunnetuksi [[EVVK]]-sanonnan. <ref>http://209.85.135.104/search?q=cache:7Tr3p81lDIkJ:igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx%3Fword%3DPuhe+evvk,+alkuper%C3%A4&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=10 Helsingin kaupunginkirjaston kysymyksiä & vastauksia</ref> Sketsin lopussa, yleensä miehistön käyttämän kielen rajoituksista johtuen, avaruusalus lähestyi katastrofia, johon aluksen kapteeni totesi lakonisesti EVVK.
 
=== Psykiatrilla ===
Mies saapuu psykiatrille, joka pyytää tätä menemään sohvalle ja purkamaan sydäntään. [[Mikko Kivinen|Mikko Kivisen]] esittämä psykiatri ei kuitenkaan kuuntele, vaan muun muassa kengittää hevosta samaan aikaan kun miesparka puhuu.
 
Rivi 52 ⟶ 50:
Mies tai nainen on pahoissa ongelmissa. Tilanteessa hänelle kuitenkin tarjotaan helppo ratkaisu ja häntä rohkaistaan jatkamaan. Ongelmatilanteeseen joutunutta kuitenkin huijataan ja juuri kun hän on ilahtumaisillaan toisten ymmärtäväisyydestä, hänelle aletaan nauramaan ja lopulta hänet hakataan.
 
==Sketsiluettelo<ref>Lapinlahden Linnut: Kuudesti laukeava - DVD-julkaisu</ref>==
Joka jakso alkaa [[seksikauppa|Sex Shop]]-alkusketsillä ja loppuu lopputeksteihin. Sarjassa esitetyt musiikkiesitykset on merkitty ''kursiivillakursivoidulla tekstillä''.
 
=== Osa 1 ===
{|
|----- valign="top"
|
* Kuulutus [[rautatieasema]]llarautatieasemalla
* Mitali pois
* Suvaitsevaisuus, [[konduktööri]]tkonduktöörit
* Vihannessilppuri
* Naamion taa, [[Sulo Aittoniemi]]
* Teatteriseurue "Mahtavat mulkut"
* Menevä mies
* Tietoisku, kesä[[roudari]]kesäroudari
* Joka kodin panomies
|
Rivi 72 ⟶ 70:
* "Anteeksi"
* ''Kiitos herra ruuasta''
* [[Hautajaiset]]
* Totuus rikkaista
* [[Poliisi-TV]]
* Nukketeatteri: Lammen jäällä
* [[Star_Trek|Tähtireki]]
|}
 
=== Osa 2 ===
{|
|----- valign="top"
|
* [[Tietokilpailu]]
* [[Psykiatri|Psykiatrilla]] 1
* Salkkumiehet
* Psykiatrilla 2
* Uusi valmentaja
* [[Selvännäkijä]]
* Johtajien uudelleenkoulutus
* Loppuunmyyty [[konsertti]]
* [[Tukkijätkä|Tukkikämpällä]]
* Sky High
* Naamion taa, [[Jan Klenberg]]
* Psykiatrilla 3
* Karva nenässä
|
Rivi 100 ⟶ 98:
* ''Saunaan''
* [[Juankoski]]
* Psykiatrilla 4
* Laulajan äiti
* Nukketeatteri: [[Pääministeri]]
* Valmentaja [[Immo Kuutsa]]
* Nukketeatteri
* Valmentaja [[Immo Kuutsa]]
* Psykiatrilla 5
* Tähtireki
* Psykiatrilla 6
* Peruskuntokausi (sketsi lopputekstien jälkeen)
|}
 
=== Osa 3 ===
{|
|----- valign="top"
Rivi 118 ⟶ 117:
* [[Karpolla on asiaa]]
* Naamion taa, [[Sirpa Pietikäinen]]
* Työläiset lähtevät [[bailaus|bailaamaan]]
* Rikoksen sovittelu
* [[Euroviisut|Kultaisen kirahvin laulukilpailu]]
* Reissumies
* [[Poliisi]]kinPoliisikin on vain ihminen
* Trio Pils
* Kohtaaminen
|
* Isä keikalla
* [[Tele|Telemainos]]mainos
* Poliisikin on vain ihminen
* ''Se tekee gutaa''
* Huumorintajuinen [[hotelli]]njohtajahotellinjohtaja
* [[Lihansyöjäkasvi]]
* Suvaitsevaisuus, metsämiehet
* [[Tietoisku, Jääkiekon MM-kisat|Lätkän MM]]-tietoisku
* Tähtireki
|}
 
=== Osa 4 ===
{|
|----- valign="top"
|
* Kenen kotona
* Nukketeatteri: [[Serenadi]]
* Naamion taa, [[Seppo Hovi]]
* Tohtori Timo – Herra Simo
Rivi 150 ⟶ 149:
|
* Vuoden mies [[1992]]
* Suvaitsevaisuus, [[valimo]]työläisetvalimotyöläiset
* Viininmaistajat
* [[Viini]]nmaistajat
* Oikeus voittaa, [[poliisiasema|Poliisiasemalla]]
* Sinäkö se oot -mainos
* Tähtireki
|}
 
=== Osa 5 ===
{|
|----- valign="top"
Rivi 165 ⟶ 164:
* Tiedustelu
* Nukketeatteri: Ensitanssi
* Suvaitsevaisuus, [[merimies|merimiehet]]
* Oikeus voittaa, [[pölynimuri|Imurikauppias]]
* Kärpäsmies
* ''Lääkitystä vailla''
Rivi 173 ⟶ 172:
* Tulennielijä
* ''Tiiviö''
* [[Eläkeläinen]], hae oikeutesi!
* Koulukiusaaja, varo!
* Auttaisinko hukkuvaa
* [[YK]]-[[Oodi ilolle|hymni]]
* Karaoketeatteri
* [[Karaoke]]-[[teatteri]]
* Hyvä idea (sketsi lopputekstien jälkeen)
|}
 
=== Osa 6 ===
{|
|----- valign="top"
|
* Perheraamattu
* Perhe[[raamattu]]
* Lyhyt [[Ruotsi]]nmatkaRuotsinmatka
* [[Vihreä liitto|Vihreiden kutsut]]
* ''Olaa ja Lailaa''
Rivi 193 ⟶ 192:
* Vihreää ja Keltaista
* Viidakkorumpu
* Oikeus voittaa, [[pankki|pankissa]]
* Naamion taa, [[Mauno Koivisto]]
* [[Tupakointikielto]]
|
* Nukketeatteri: Kosinta
* Vihreiden jatkot
* [[Cheerleading|Cheerleaderit]]
* Kymmenpenniset
* Kymmen[[penni]]set
* Kärttynä-yhtyeen esittely
* ''Vanha kivennapalainen vitutuslaulu/Vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu''
* [[Syanidi]]-mainos
* [[Megavisa]]
* [[EY]]-uni
Rivi 211 ⟶ 210:
 
==Sarjassa esitetyt musiikkiesitykset==
[[Kuva:Se tekee gutaa.JPG|200 px|thumb|right|Se tekee gutaa.]]
[[Kuva:Vitutuslaulu.JPG|200 px|thumb|right|Vanha suomalaisten poikainkivennapalainen vitutuslaulu/ (Vanha kivennapalainensuomalaisten poikain vitutuslaulu)]]
"Lainausmerkeissä" olevat kappaleet on esitetty vain tv-sarjassatelevisiosarjassa.
 
'''===Osa 1'''===
* "Kiitos herra ruuasta"
 
'''===Osa 2'''===
* "Saunaan"
 
'''===Osa 3'''===
* Se tekee gutaa
 
'''===Osa 4'''===
* "Pelottaa"
 
'''===Osa 5''' ===
* "Lääkitystä vailla"
* Tiiviö
 
'''===Osa 6'''===
* Olaa ja Lailaa
* Vanha suomalaisten poikain vitutuslaulu/Vanha kivennapalainen vitutuslaulu
 
==DVD-julkaisu==
[[Kuva:Kuudesti laukeava.JPG|left|150 px|thumb|Sketsisarjan DVD-julkaisun kansikuva.]]
Sarjasta on julkaistujulkaistiin [[DVD]] marraskuussa [[2006]]. Samassa DVD-paketissa on bonusmateriaalina vuonna 2006 valmistunut [[Muuttuuko ihminen]] - sketsisarja. Edellä mainitut sarjat löytyvät myös [[Lapinlahden Linnut: Ehkä kaikki]] - keräilyboksista.
 
==Aiheesta muualla==
* [http://www.lapinlahdenlinnut.fi Lapinlahden Lintujen kotisivu]
 
==Lähteet==
{{Viitteet}}
<references/>
 
[[Luokka:1990-luvun suomalaiset sketsisarjat]]