Ero sivun ”Emil Aaltonen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Mangouste (keskustelu | muokkaukset)
p oikeinkirjoitus
Rivi 1:
[[Kuva:Emil_Aaltonen_museum1.jpg|thumb|right|360px|Emil AaltonenAaltosen museo kesällä 2006]]
Vuorineuvos '''Emil Aaltonen''' (sukunimi vuoteen [[1888]] '''Widell''') ([[29. elokuuta]] [[1869]], [[Metsäkansa]], [[Sääksmäki]] – [[16. joulukuuta]] [[1949]], [[Tampere]]) oli tunnettu teollisuusmies ja merkittävä lahjoittaja.
 
==Lapsuus ja nuoruusvuodet==
 
Emil Aaltosen vanhemmat olivat pienviljelijä ''Juho Widell'' ja ''Amanda Kallio''; Emil oli kolmas perheen seitsemästä lapsesta. Juho Widell menetti tilansa katovuosien aiheuttamien menetysten takia ja joutui menemään työhön rautatietyömaalle [[Toijala]]an. Juho Widellin kuoltua Amanda Widell meni uusiin naimisiin puuseppä ''Adolf Mattsonin'' kanssa. [[1883]] Emil lähti perheensä tahdosta suutarinoppilaaksi paikallisen talosta toiseen kiertävän suutarimestarin ''Eemeli Sohlmanin'' luokse. Itse Emil olisi halunnut sepäksi, mutta hän oli liian heiveröinen ruumiinrakenteeltaan siihen ammattiin.
 
Saatuaan [[1887]] [[kisälli]]n pätevyyden Emil siirtyi työskentelemään suutarimestari ''Oskar Grönlundin'' verstaaseen [[Hattula]]n [[Nihattula]]n kylään. TäälläSiellä hän hankki itselleen hyvän ammattitaidon erityisesti valmistaessaan jalkineita [[Parola]]n leirialueella palvelleille venäläisille upseereille ja heidän perheenjäsenilleen. Oltuaan kaksi vuotta Grönlundin palveluksessa Emil Aaltonen perusti [[1889]] oman suutarinliikkeen Nihattulaan. Aluksi hän teki töitä yksin, mutta sai sitten pian nuoremman veljensä oppipojakseen. Liikkeessä oli käytössä yksi ompelukone, mutta muuten kaikki työ tehtiin käsin ja talvisin kierrettiin vielä perinteiseen tapaan talosta toiseen tekemässä uusia kenkiä ja korjaamassa vanhoja.
 
==Aaltonen kenkätehtailijana==
 
Koneet ja jalkineiden valmistuksen koneellistaminen kiinnostivat Aaltosta jo alusta saakka. Hän luki alan kirjallisuutta ja lehtiä sekä tutki perusteellisesti hankkimiaan teollisesti valmistettuja kenkiä saadakseen selville, miten ne oli tehty. Siirrettyään liikkeensä suurempiin tiloihin Hattulan Linnamäkeen [[Vähä-Luolaja]]n kylään Aaltonen hankki ompelukoneita, joilla ommeltiin kenkien päällisiä sekä myös nahan jätepaloista rukkasia ja kukkaroita. Itse kenkien valmistus tapahtui kuitenkin vielä pääosin käsityönä. [[1902]] Aaltonen hankki helsinkiläisen ''Uno Pelanderin'' kenkätehtaan amerikkalaisvalmisteiset koneet Pelanderin kuoltua. ja saatuaanSaatuaan ne asennetuksi omalle tehtaalleen hän saattoi aloittaa teollisen kenkien valmistuksen. Uuden kenkätehtaan nimeksi tuli ''Hattulan Jalintehdas'' ja se lähti heti hyvin liikkeelle, koska tehtaan valmistamat kengät olivat hyvälaatuisia ja edullisia. [[1904]] tehdas muutti uuteen kaksikerroksiseen hirsirakennukseen ja parhaimmillaan sieltä valmistui 50 kenkäparia päivässä 50 työntekijän voimin. Tehtaan päätuotteena oli musta varsikenkä.
 
Helmikuussa [[1905]] tulipalo tuhosi vastavalmistuneen tehdasrakennuksen ja vain osa koneista saatiin pelastettua. Aaltonen päätti nyt siirtää tehtaansa Hattulasta Tampereelle ja hän osti kesällä 1905 tehdastaan varten konkurssiin joutuneen ''Tampereen keppitehtaan'' kiinteistön Kyllikinkatu 19:sta [[Tammela (Tampere)|Tammela]]n kaupunginosasta läheltä [[Tammelantori]]a. Vuonna [[1906]] uudessa Tampereen kenkätehtaassa oli jo työssä 160 henkilöä ja kenkiä valmistettiin vuoden aikana 20 000 paria. Aaltosen tehdas oli aluksi ainoa kenkätehdas Tampereella, mutta pian kaupunkiin alettiin perustaa muitakin kenkätehtaita ja jo vuonna [[1910]] puolet Suomen teollisesti valmistetuista kengistä tehtiin Tampereella. [[1910]] Aaltosen tehdas siirtyi Tammelantorin pohjoislaidalla sijainneeseen kortteliin, jonka Aaltonen oli ostanut [[1909]] ''Tampereen Tapettitehdas Osakeyhtiöltä''. Tässä vaiheessa tehtaassa siirryttiin järjestelmällisesti sähkökäyttöisiin amerikkalaisiin vuokrakoneisiin. [[1913]] uuden tehtaan tuotanto nousi jo 212 000 kenkäpariin vuodessa; mallistossa oli tällöin noin parikymmentä erilaista kenkää ja tärkein tuotemerkki oli ''Vakuuskenkä''.
 
Aaltosen omistamaan kortteliin rakennettiin uusi arkkitehti [[Lambert Petterson]]in suunnittelema 4–5-kerroksinen tehdasrakennus useassa eri vaiheessa vuosien [[1913]]–[[1928]] välillä. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] alettua Aaltosen tehdas sai suuria saapastilauksia [[Venäjä]]n armeijalta ja tehtaan työntekijämäärä kasvoi 270:stä vuonna [[1914]] 450:een vuonna [[1917]]. Toukokuussa [[1917]] Aaltonen muutti ''Tampereen Kenkätehtaan'' nimellä kulkeneen tehtaansa osakeyhtiöksi, jonka nimeksi tuli ''Aaltosen Kenkätehdas Oy''. Yhtiön osakepääoma oli 3 miljoonaa markkaa ja tehtaan 3000 osakkeesta 2980 oli Emil Aaltosen hallussa.
 
[[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodasta]] Aaltosen tehdas selvisi suhteellisen pienin vaurioin, vaikka Tampereella käytiinkin ankara [[Tampereen taistelu|taistelu]] maalis-huhtikuussa 1918. Tehtaan tuotanto oli kuitenkin sodan aikana pysähdyksissä. 1920-luvulla koko Suomen kenkäteollisuuden tuotanto kasvoi nopeasti ja oli huippuvuonna [[1928]] 2,8 miljoonaa jalkineparia. Aaltosen Kenkätehtaan palveluksessa oli samana vuonna 700 työntekijää ja siellä valmistettiin 586 000 kenkäparia. Aaltonen teki myös yritysostoja 1920-luvulla. [[1925]] hän osti myyntiin tulleen [[Viialan Nahkatehdas|Viialan Nahkatehdas Oy]]:n, joka tuotti tämän jälkeen suurimman osan Aaltosen kenkätehtaiden käyttämästä nahasta. [[1926]] hän osti [[Korkeakoski|Korkeakoskella]] sijainneen, alan kiristyneestä kilpailusta kärsineen ''Suomen Nahka– ja Kenkätehdas Oy'':n, jonka nimeksi muuttuimuutettiin oston jälkeen ''Korkeakosken Kenkätehdas Oy''.
 
1930-luvun pulakauden aikana Aaltosen tehtaan tuotanto supistui ja tehdasta jouduttiin pitämään välillä suljettuna menekkivaikeuksien takia, mutta yleisesti ottaen tehtaan taloudellinen asema ei ollut uhattuna. Aaltonen osti [[1931]] toisen tamperelaisen kenkätehtaan [[Attila (yritys)|Attila Oy]]:n, jolla oli myös nahkatehdas [[Pyynikki|Pyynikillä]]. [[1934]] ostettiin ''Solena'' -merkkisiä naisten kenkiä valmistanut tamperelainen, [[1920]] perustettu, ''Karisto & Kumpp:n kenkätehdas'', joka oli joutunut laman takia vararikkoon. Kumpikin ostettu yhtiö jatkoi toimintaansa, Karisto & Kumpp:n kenkätehtaan nimeksi vaihtui kuitenkin ''Kenkätehdas Oy Solena''. Aaltosen hankkimien kenkätehtaiden välille tehtiin työnjako niin, että Solena valmisti kevyitä naisten kenkiä, Attila miesten ja naisten reunoskenkiä ja Korkeakoski miesten kenkiä ja saappaita. Vuonna [[1936]] Aaltonen osti lisäksi erilaisia kemiallisia tuotteita, muun muassa kenkävärejä valmistaneen ''Oy Teknika'':n. 1930-luvun lopulla Aaltosen Kenkätehtaan mallistossa oli 4500 eri kenkämallia ja noin 600 erilaista värivivahdetta.
 
[[1940]] yrityksen organisaatiota muutettiin niin, että kaikista kolmesta kenkätehtaasta ja yhdestä nahkatehtaasta tuli muodollisestikin osa Aaltosen Kenkätehdas Oy:tä, jossa oli nyt yli 1300 työntekijää. Vuorineuvoksen arvonimen [[1939]] saanut Emil Aaltonen jatkoi yhtiönsä toimitusjohtajana vuoteen [[1947]] saakka. Aaltosen seuraajaksi paikalle tuli hänen vävynsä varatuomari [[Lauri Kivekäs|Lauri J. Kivekäs]]. Emil Aaltonen kuoli 80-vuotiaana vuonna [[1949]].
 
==Aaltosen muu liiketoiminta==
Rivi 26:
==Sarvis Oy==
 
Aaltonen oli mukana osakkeenomistajana ja johtokunnan puheenjohtajana vuonna 1921 perustetussa [[Sarvis]] Oy:stässä, jota voidaan pitää Suomen muoviteollisuuden pioneerina. Tampereen [[Hatanpää]]n alueella sijainnut Sarvis Oy valmisti kuoritusta maidosta valmistetusta [[kaseiini]]sta [[galatiitti]]-nimistä ainetta ja käytti sitä nappien, kampojen, kynänvarsien, lampunvarjostimien ja muiden vastaavien esineiden valmistuksessa. Yhtiön toiminta oli aluksi tappiollista ja muut osakkeenomistajat menettivät uskonsa sen menestykseen, niin että Aaltosen haltuun siirtyi lopulta 14 000 yhtiön 15 000 osakkeesta. Vuodesta [[1927]] lähtien yhtiö alkoikin tuottaa voittoa joka vuosi.
 
==Lokomo Oy==
 
[[Lokomo]] Oy oli [[1916]] perustettu konepaja, jonka tuotantolaitokset sijaitsivat Tampereen Hatanpäällä. Lokomo valmisti [[höyryveturi|höyryvetureita]] ja muita vastaavia raskaan metalliteollisuuden tuotteita. Aaltonen oli tässä yhtiössä mukana osakkeenomistajana ja ajoittain johtokunnan puheenjohtajana. Samoin kun Sarviksellakin Lokomolla oli alkuvaiheessa ongelmia, mutta Aaltonen uskoi sen kehitysmahdollisuuksiin ja kasvatti osuuttaan yhtiössä, niin että hänellä oli vuonna [[1926]] hallussaan 40 000 osaketta yhtiön 50 000 osakkeesta. 1930-luvulla Lokomo sai huomattavia tilauksia selluloosateollisuudelta ja Suomen puolustusvoimilta, sota-aikana sitä työllistivät sotatarviketilaukset ja sodan jälkeen sotakorvaustoimitukset.
 
==Maatalous==
 
Aaltonen osti maaliskuussa [[1914]] vähän yli 200 hehtaarin ''Ketaran'' maatilan läheltä Tamperetta. Tilalla oli laaja puutarha ja noin 20 hehtaaria viljeltyä maata. Aaltonen ryhtyi viljelemään tilaa ja se toimi myös Aaltosen perheen kesäasuntona. Aaltonen myi tilan vuonna [[1918]] kilpailijalleen kenkätehtailija ''Hyppöselle''.
 
Muutamia vuosia Ketaran tilan oston jälkeen [[1917]] Aaltosen haltuun siirtyi [[Mäntsälä]]n [[Ylikartano]]n nimellä tunnettu 2600 hehtaarin ''Andersbergin'' rappiotila Mäntsälässä. Vuoden [[1918]] [[torpparilaki|torpparivapautus]]laki pienensi tilan kokoa 2160 hehtaariin, josta peltoa oli 850 hehtaaria. Aaltonen aloitti tilalla 1920-luvulla mittavan uudistusohjelman, johon kuului peltojen [[salaojitus]]. Tiilisten salaojaputkien valmistusta varten perustettiin tilalle [[1924]] oma tiilitehdas. Peltojen salaojitus saatiin päätökseen [[1937]]. Tilan meijeristä saatu kaseiini vietiin Sarviksen tehtaan raaka-aineeksi ja Aaltonen rakensi tilalle myös neljä kilometriä pitkän kapearaiteisen rautatien tilan sisäisiä kuljetuksia varten. Ketaran tilan myynnin jälkeen Aaltonen vietti suuren osan vapaa-ajastaan Ylikartanon tilalla.
 
==Emil Aaltonen lahjoittajana==
 
Emil Aaltonen lahjoitti varoja vuonna [[1925]] valmistuneen [[Tampereen Kirjastotalo]]n rakentamiseen ja lahjoitti myös kirjastotalon edessä olevan [[Wäinö Aaltonen|Wäinö Aaltosen]] tekemän [[Aleksis Kivi|Aleksis Kive]]n patsaan. Vuonna [[1937]] hän perusti nimeään kantavan [[Emil Aaltosen säätiö]]n luovan tieteellisen työn tukemiseksi. Aaltonen rakennutti myös kirkon synnyinkyläänsä Sääksmäen Metsäkansaan ja avusti rahallisesti Korkeakosken ja Viialan kirkkojen rakentamista.
 
==Muuta Emil Aaltosesta==
 
Emil Aaltonen oli naimisissa ''Olga Malisen'' kanssa vuodesta [[1896]] lähtien. Pariskunnalla oli neljä tytärtä, joista esikoistytär ja nuorin tytär kuolivat jo lapsina.
 
Emil Aaltosen ja hänen jälkeläistensä pitkäaikainen koti Tampereella, Aaltosen [[1932]] ostama [[Pyynikinlinna]], toimii nykyään taide- ja teollisuusmuseona. Siellä on näytteillä osa Emil Aaltosen keräämästä 250 teoksen taidekokoelmasta.