Ero sivun ”Paavo Heininen” versioiden välillä

12 merkkiä poistettu ,  12 vuotta sitten
p
kh
p (kh)
Heininen opiskeli [[musiikkitiede]]ttä [[Helsingin yliopisto]]ssa sekä pianonsoittoa ja sävellystä [[Sibelius-Akatemia]]ssa. Sävellystä hänelle opettivat [[Aarre Merikanto]], [[Einojuhani Rautavaara]], [[Einar Englund]] ja [[Joonas Kokkonen]]. Hän jatkoi opintojaan [[Köln]]issä ja [[New York]]in arvostetussa Juilliard School of Musicissa.
 
Heininen on ollut yksi suomalaisen musiikin keskeisimmistäkeskeisimpiä modernisteistamodernisteja. Hänen tuotantonsa jaetaan — ehkä hieman suoraviivaisesti — yleensä kahteen tyylikauteen: [[dodekafonia|dodekafoniseen]] (n. [[1957]]–[[1975]]) ja jälkisarjalliseen ([[1976]]–). Heiniseen on alusta lähtien lyöty tietynlaista Suomen musiikin "kauhukakaran" leimaa. Monet hänen teoksensa ovat modernistisuutensa ja esitysteknisen haastavuutensa vuoksi saaneet odottaa kauankin esityksiään. Tässä mielessä Heinisen kohtalotoverina voidaan pitää hänen opettajaansa Aarre Merikantoa.
 
Paavo Heininen on toiminut sävellyksen opettajana Sibelius-Akatemiassa, ja hän on siten ollut mukana kasvattamassa merkittävää säveltäjäsukupolvea. Hänen oppilaisiinsa lukeutuvat mm. [[Magnus Lindberg]], [[Kaija Saariaho]] ja [[Esa-Pekka Salonen]].
 
Heininen tunnetaan myös erinomaisena pianistina, ja hän onkinon soittanut useiden pianoteostensa kantaesitykset. Pianosonaatin ''Poesia squillante ed incandescente'' ("Hehkuva ja helisevä runoelma") pelkkä nimi kertoo jotain olennaista Heinisen kirjoittamasta pianotyylistä.
 
Heinisen tuotannon keskeisiä teoksia ovat 5 sinfoniaa, 4 pianokonserttoa, konsertto alttosaksofonille ja orkesterille, viulukonsertto, sellokonsertto, ''Adagio'' ("konsertto orkesterille variaatioiden muodossa"), ''Poesia squillante ed incandescente'', jousikvintetto, ''...tyttöjen kävely ruusulehdossa...'' jousiorkesterille sekä oopperat ''Silkkirumpu'' ja ''Veitsi''.