Ero sivun ”Estado Novo” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Louperibot (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 37:
Estado Novon kaatuminen alkoi 1960-luvun poikkeuksellisista hallinnon vastaisista opiskelijailmauksista ja samoihin aikoihin sijoittuvista siirtomaiden kansallisista vapaustaisteluista. Kaiken pohjana oli merkittävänä syynä 1960-luvun alun taloudellinen taantuma. Portugalin siirtomaiden [[Angola]]n, [[Mosambik]]in ja [[Guinea]]n vapautusliikkeitä tukivat [[Neuvostoliitto]] sekä [[Yhdysvallat]] lopettaakseen vanhat siirtomaavallat saaden näin suurempaa vaikutusta vastaitsenäistyvissä valtioissa.
 
Portugalin siirtomaasodat söivät valtion muutenkin kehnoa taloutta, niillä ei ollut kansan tukea ja ne olivat verisiä. Samoin sodat olivat taakkana valtion ideologialle ja toisinpäintoisin päin. Portugali menestyi aluksi erikoisjoukoillaan ja modernilla teknologiallaan, mutta lopulta sodat kääntyivät verisen kuluttaviksi vapautusliikkeiden saamien ulkomaalaisten varustetuen ansiosta. Tilanne paheni entisestään, kun hallinnon voimahahmo ja Estado Novon kärkihahmo kuoli 1970. Salazarin lähin mies ja tukija [[Marcelo Caetano]] yritti demokratisoida maata yrittäen samalla säilyttää Estado Novon. Kauan jatkunut tulehtunut kriisitilanne päättyi sotilaiden vasemmistomieliseen vallankaappaukseen 1974.
 
==Viitteet==