Ero sivun ”Jason Newsted” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Escarbot (keskustelu | muokkaukset)
p Botti lisäsi: sk:Jason Newsted
Tykkala (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 7:
 
== Ero Metallicasta & Voivod ==
Jason erosi yhtyeestä vuonna 2001. 6Kuusi viikkoa viimeisen esiintymisensä Metallican riveissä jälkeen hän oli kutsunut muut bändin jäsenet koolle San Fransiscolaiseen hotelliin. Hänellä oli ehdotuksena pitää yhden vuoden taukoa, jotta hän voisi mennä tekemään sivuprojektibändinsä [[Echobrain|Echobrainin]]in kanssa levyn. Muut jäsenet eivät kuitenkaan olleet iloisia kuullessaan asiasta, ja [[Kirk Hammett]] sanoi, ettei heillä ole aikaa pitää taukoa - heidän täytyy alkaa valmistaa uutta studioalbumia. "Joten on nyt minun aikani tullut lähteä omille teilleni", Newsted oli sanonut.

Newsted ei ollut muutenkaan tyytyväinen, sillä hänen niskansa olivatoli kipeytyneetkipeytynyt vakavasti lavaesiintymisien vuoksi. Myös hänen lääkärinsä oli samaa mieltä, että hänen tulisi pitää taukoa. Eräänä syynä lopettamiseen hän on myös maininnut yhtyeen keulahahmon [[James Hetfield|James Hetfieldin]]in liiallisen määräilyn. Vuotta myöhemmin hänNewsted liittyi [[kanada]]laiseen [[metallimusiikki|metalli]]yhtyeeseen nimeltä [[Voivod]].
 
{{Metallica}}