Avaa päävalikko

Muutokset

2 merkkiä poistettu ,  11 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
'''Hakojärvi''' on noin 500 asukkaan kylä [[Etelä-Pohjanmaa]]lla [[Töysä]]n kunnassa. HakojärviSe sijaitsee [[Töysä]]n ja [[Ähtäri]]n välillä. HakojärviHakojärven kylä valittiin ensimmäiseksi [[Vuoden eteläpohjalainen kylä|Vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi]] vuonna [[1996]].
Hakojärvellä on aiemmin toiminut [[Töysän rautatieasema]], joten se tunnetaan vanhemmissa kartoissa usein myös nimellä '''Töysän asema'''.
==Sijainti==
Hakojärvi sijaitsee [[valtatie 18]]:n varrella. Kylän keskuksena pidettävältä kyläkoululta on matkaa Töysän keksustaan n. 5 kilometriä ja [[Ähtäri]]n keskustaan n. 12 kilometriä. Vaikka Hakojärvellä ei ole kauppoja tai muita palveluita, kylä houkuttelee nuoria lapsiperheitä asukkaikseen hyvän sijaintinsa ja luonnonrauhan vuoksi. Kylän keski-ikä onkin 35 vuotta, jonka vuoksi koulun oppilasmäärä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa. Myös kylällä vallitseva hyvä yhteishenki ja Kyläyhdistys sekä halvat tonttihinnat ovat olleet tukemassa Hakojärven kylän kehitystä.
 
==Kyläyhdistys==
396

muokkausta