Ero sivun ”John Buford” versioiden välillä

Kun sisällissota puhkesi Buford palasi itään asemapaikastaan Utahista. Hänet muistettiin miehenä, joka ajoi itsensä koville, ja tämä saattoi vaikuttaa hänen menestykseensä. Hänellä oli sukulaisia, jotka taistelivat etelän puolella ja saatuaan tarjouksen tehtävistä konfederaation armeijassa, legedan mukaan hän rypisti sen, ja heitti sen maahan julistaen "että eläisi ja kuolisi Unionin lipun alla". Marraskuussa 1861 hänet nimitettiin avustavaksi tarkastaja-kenraaliksi majurin arvoisena ja heinäkuussa [[1862]], palveltuaan useita kuukausia Washingtonin puolustuksessa, hän kohosi vapaaehtoisten prikaatinkenraaliksi. 1862 hän sai ensimmäisen komennuksensa kenraalimajuri [[John PopenPope]]n alaisena, komentajaksi II armeijakunnan ratsuväenprikaatiin unionin Virginian armeijassa, mikä taisteli kunniakkaasti toisessa [[Bull RunissaRun]]issa. Buford henkilökohtaisesti johti hyökkäystä taistelun lopussa, mutta haavoittui nilkkaan käytetystä luodista. Haava oli kipeä, mutta ei vakava, vaikkakin jotkut etelän sanomalehdet ilmoittivat että hän oli kuollut. Hän palasi aktiivipalvelukseen ja palveli ratsuväenkomentajana kenraalimajurien [[George B. McClellaninMcClellan]]in ja [[Ambrose E. BurnsidenBurnside]]n alaisina. Valitettavasti komennukseen ei kuulunut muuta kuin esikuntatehtäviä ja hän halusi kenttäkomennukselle. McClellanin Maryland-kampanjassa hän jälleen palveli Potomacin armeijan ratsuväenkomentajana [[South MountaininMountain]]in ja [[Antietamin taisteluissataistelu]]issa, korvaten prikaatinkenraali [[George StonemaninStoneman]]in McClellanin esikunnasta. Kenraalimajuri [[Joseph HookerinHooker]]in alaisena kuitenkin Buford sai vakinaisen ratsuväen reserviprikaatin 1. ratsuväendivisioonasta Potomacin armeijasta.

[[Chancellorsvillen taisteluntaistelu]]n jälkeen kenraalimajuri [[Alfred Pleasonton]] sai ratsuväenarmeijakunnan komennon, vaikkakin Hooker myöhemmin myönsi että Buford olisi ollut parempi valinta. Gettysburgin kampanjassa Buford, joka oli ylennetty 1. divisioonan komentajaksi, on saanut mainetta siitä että valitisti Gettysburgin taistelukentäksi. Bufordin divisioona oli ensimmäinen joka saapui Gettysburgiin ja pitivät onnistuneesti loitolla kenraalimajuri Henry Hethin konfederaation divisioonan. Tämä pysäytystoimi antoi kenraalimajuri [[John F. ReynoldsinReynolds]]in I armeijakunnan pitää korkeat mäet kaupungin länsipuolella helpotukseksi Bufordin divisioonalle. Bufordin toiminta antoi unioille tilaisuuden voittaa etelävaltiolaiset Gettysburgin länsipuolen kukkuloilla, mikä sai [[Robert E. LeenLee]]n armeijan kiistämättömään altavastaajan asemaan. Jälkeenpäin Pleasonton lähetti Bufordin sotilaan Emmitsburgiin[[Emmitsburg]]iin Marylandiin varustautumaan uudestaan, järjestymään uudestaan, mikä oli huono päätös, sillä unionin vasen sivusta jäi suojattomaksi. Bufordin joukot eivät enää olleet mukana [[Gettysburgin taisteluissataistelu]]issa, missä hän oli toiminut voiton avaimina.

Buford jahtasi etelävaltiolaisia Warrentoniin[[Warrenton]]iin Virginiaan[[Virginia]]an, ja joutui sen jälkeen moniin taisteluihin Keski-Virginiassa, ja teki tärkeän palveluksen turvaamalla kenraalimajuri [[George MeademMeade]]n lokakuun Bristoen kampanjan.

Bufordiin iski kuitenkin keuhkokuume ja hän kuoli kenraalimajuri George Stonemanin kotona [[Washington, D.C]]:ssä. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi kuolinvuoteellaan tehokkaasta toiminnastaan Gettysburgin taistelun ensimmäisenä päivänä. Hänet on haudattu [[West PointinPoint]]in hautausmaahan.