Ero sivun ”Sähköeriste” versioiden välillä

1 282 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
p
[[Kuva:High-voltage Transmission Insulator 2005.JPG|thumb|Korkeajännitelinjan sähköneristin]]
'''Sähköneriste''' [[johtavuus|johtaa]] huonosti [[sähkö]]ä eli sillä on suuri [[resistanssi|resistiivisyys]]. Tunnetuimpia eristemateriaaleja ovat erilaiset [[muovi|muovit]] (muoviteipit), [[posliini]], [[lasi]], [[lakka|lakat]] (käyttö [[sähkömoottori]]- ja muuntaja[[käämi|käämeissä]]), [[öljy]]t (käyttö [[muuntaja|muuntajissa]]) ja kaasu sähkökytkimissä. Lähes kaikki epämetallit ovat eristeitä, lukuun ottamatta esimerkiksi grafiitiagrafiittia.
 
Aineen sähköä eristävä ominaisus johtuu liikkuvien varauksenkuljettajien puutteesta. Tyhjiössä tai kaasussa ei ole varattuja hiukkasia. Kiinteässä eristeaineessa [[ioni]]t ovat sidottuja kidehilaan ja [[elektronirakenne]] on sellainen ettei liikkuvia elektroneja ole. Tämä tarkoittaa että elektronien [[valenssivyö]] on täynnä ja [[johtavuusvyö]] on energeettisesti niin korkealla etteivät elektronit pysty nousemaan sinne. Jos jokin mekanismi synnyttää eristeeseen liikkuvia varauksenkuljettajia, niin eriste alkaa johtaa sähköä; syntyy [[vuotovirta]].
 
Kun ainetta käytetään sähköisenä eristeenä, tärkeitä ominaisuuksia ovat vuotovirran suuruus ja jännitteen kestävyys. [[Läpilyöntijännite]] on jännitearvo, jota eriste ei kestä vaadittua aikaa. Paksuilla eristeillä läpilyöntijännite on suunnilleen verrannollinen eristeen paksuuden logaritmiin.
 
Teoreettisessa mielessä tärkein eristeen ominaisuus on kyky polarisoitua sähköisesti. Jos eristeen yli kytketään [[sähkökenttä]], eristeeseen syntyy sähköinen [[polarisaatio]], joka vastustaa ulkoista sähkökenttää ja synnyttää varauksen eristeen pinnoille. Tätä polarisaatiokykyä mitataan aineen [[permittiivisyys|permittiivisyydellä]].
 
Erikoista sähköneristeissä on se, että niistä heijastuva [[valo]] on joko enemmän tai vähemmän [[polarisaatio|polarisoitunutta]].
122

muokkausta