Ero sivun ”Suomen asevelvollisuuden historia” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kyllä ruotuasevelvollisuus helpotti Ruotsin valtion sotataloutta tuntuvasti. Mm. Englund toteaa tämän moneen kertaan. |
→Asevelvollisuuden varhaisvaiheet: viite väenottoihin |
||
Rivi 7:
Modernille asevelvollisuudelle malli saatiin [[antiikki|antiikista]], jossa asevelvollisuus oli tavanomaisin tapa varustaa armeijat [[Kreikka|Kreikan]] itsenäisissä kaupunkivaltioissa sekä [[Rooman valtakunta|Rooman tasavallassa]]. Asevelvollisuuden kesto vaihteli [[Sparta]]n 30 vuodesta [[Ateena]]n kahteen vuoteen. Sen sijaan [[Persia]]n ja muiden suurvaltojen puolustus hoidettiin yleensä palkkajoukoin. Tasavallan ajan Roomassa kansalaisten edellytettiin hankkivan omat aseensa ja kansalaisen äänioikeus perustui varhaisvaiheessa hänen kykyynsä hankkia tarvittavat varusteet. Tasavallan loppuaikoina keskiluokkaisten asevelvollisten joukko oli liian pieni täyttämään laajenevan imperiumin tarpeet, jolloin [[Gaius Marius]] alkoi värvätä köyhälistöä armeijaan palkkaa vastaan. Uudet palkkajoukot olivat ensi sijassa uskollisia johtajilleen, minkä seurauksena Rooma luisui pitkään sisällissotien kauteen, jonka vasta [[Caesar Octavianus|Caesar Octavianuksen]], myöhemmän [[Augustus|Augustuksen]], perustama yksinvaltainen keisarikunta lopetti.
Keskiaikaisessa Ruotsin valtakunnassa puolustus perustui kuninkaan oikeuteen määrätä talonpoikia palvelukseen kylille annettavien kiintiöiden mukaan. Pysyvän armeijan muodostivat kuninkaan ja korkeimpien herrojen henkilökohtaiset, korkeintaan muutamaan sataan mieheen nousseet vartioväet. Sodan ajan armeijan pääosan muodostanut huonosti koulutettu ja vain paikalliseen sodankäyntiin tarkoitettu miliisi ei soveltunut Ruotsin 1500-luvun lopulla käynnistämään nopeaan valloituspolitiikkaan. Se korvattiinkin 1600-luvun alussa väenotoilla, joissa kylille asetettiin velvollisuus varustaa tietty määrä miehiä. Ruotsi olikin kolmekymmenvuotisessa sodassa eräs ainoista asevelvollisia joukkoja käyttäneistä maista, mikä helpotti sen sotataloutta tuntuvasti. Suomi varusti sotiin hieman todellista väestöosuuttaan suuremman määrän miehiä, joista hyvin harvat palasivat sodasta.<ref>[http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/hum/histo/vk/huhtamies/sijaisja.pdf Huhtamies, M. (2000) Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631-1648] Väitöskirja. Helsingin yliopisto. s. 5, 149]. Viitattu 25.2.2008.ISBN 952-91-2761-8 (nid). ISBN 952-91-2762-6 (pdf). Yliopistopaino Oy. Helsinki</ref>
Ruotsin suurvalta-aikana 1600-luvun puolessavälissä asevelvollisuus vakinaistettiin [[Ruotujakolaitos|ruotuväkilaitokseen]], jossa joukko taloja, eli [[ruotu]] varusti sotaan miehen. Ruotusotamiehelle annettiin [[Sotilastorppa|torppa]], jonka tuotosta ja mahdollisista rengintöistä hän sai elantonsa. Ratsuväen varustivat rusthollit, jotka nauttivat tämän johdosta osittaista verovapautta. [[Upseeri]]t asuivat joukkonsa kotiseudulla virkataloissaan (puustelleissaan), joiden tuotto oli heidän palkkansa. Ajan maatalousyhteiskunnassa ruotuväkilaitos oli melko edullinen ja kätevä tapa järjestää sotaväki. Ongelmana oli kuitenkin sotaväen osa-aikaisuus, joka saattoi johtaa puutteelliseen koulutukseen.
| |||