Ero sivun ”Keulapotkuri” versioiden välillä

Tähän uudisalukseen eli [[J%C3%A4%C3%A4nmurtaja_Sampo_%281892%29Jäänmurtaja Sampo (1892)|jäänmurtaja '''Sampo''']]on ([[1897]]) asennettiin jo rakennettaessa keulapotkuri. Se oli keskelle keulavannasta asennettu; keksintö osoittautui nopeasti erinomaiseksi ja seuraaviin jäänmurtajiin sellainen kuuluikin vakiona.

Vuonna 1950 valmistui viimeinen yhdellä keulapotkurilla varustettu alus, kelirikkoalus [[S/s_Arandas Aranda|'''Aranda''']].

Vuonna 1976 valmistui viimeinen kahdella keulapotkurilla varustettu jäänmurtaja, [[Sisu_%28j%C3%A4%C3%A4nmurtaja%29Sisu (jäänmurtaja)|Sisu]].

Jäänmurtajissa keulapotkureita on korvattu [[Otso_%28j%C3%A4%C3%A4nmurtaja%29Otso (jäänmurtaja)|Otso]]sta alkaen [[ilmahuuhtelu]]lla; kokeita tehtiin myös ns. [[T%C3%A4rin%C3%A4her%C3%A4tinTärinäherätin|tärinäherättimellä]], joka on yksinkertaisesti laivan keulakannelle sijoitettu noin viiden tonnin painoinen pyörivä epäkesko. Tähän menetelmään liitettiin hiukan myöhemmin ns. irtokeula, eli jäänmurtajaksi muutettu [[hinaaja]] varustettiin erillisellä muutaman metrin leveämmällä keulakappaleella, jossa oli tärinäherätin ja ilmakuplahuuhtelu; menetelmää kokeilivat ensin saksalaiset yhdessä koealuksessa, jokihinaajasta muunnetussa m/s '''Max Waldeck'''issa, jonka ensimmäinen koematka Suomen vesille huhtikuussa 1981 päättyi pahoja vaurioita tuottaneeseen sähkötulipaloon Vaasan edustalla; toinen yritys hiukan alle vuotta myöhemmin olikin osittainen menestys; perusteellisesti korjattu alus saapui Vaasaan 19. maaliskuuta 1982. Aluksen koeajot ehjässä jääkentässä onnistuivat hyvin, mutta ahtojäissä aluksen perusteho ei riittänyt.

{{Commons-rivi|Category:Bow thrusters}}