Ero sivun ”John Bell Hood” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p luokitusta
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 6:
Sisällissodan alettua [[Fort Sumter]]in pommituksella, Hood erosi armeijasta, ja päätti palvella Texasia. Hän liittyi etelävaltioiden armeijaan ratsuväenkapteenina, mutta [[30. syyskuuta]] [[1861]], hänet ylennettiin everstiksi ja 4. Teksasin jalkaväen komentajaksi.
 
Hoodista tuli prikaatinkomentaja [[20. maaliskuuta]] [[1862]] teksasilaisprikaatiin, joka oli osa konfederaation Potomacin-armeijaa. Hood ylennettiin prikaatinkenraaliksi [[3. maaliskuuta]] 1862. Hän johti Pohjois-Virginian armeijan teksasilaisprikaatia Peninsula-kampanjan aikana, sai mainetta agressiivisena komentajana, innokkaana johtamaan joukkonsa henkilökohtaisesti taistelukentälle. Hänen miehensä kutsuivat kenraalia "vanhaksi puupääksi". Gaines' Millin taistelussa [[27. kesäkuuta]], hän johti prikaatian itse taistelukentällä ja murskasi unionin linjalla, konfederaation parhaana esityksenä Seven Daysin taistelun aikana. Hood oli prikaatinsa ainoa upseeri, joka ei haavoittunut tai kuollut taistelussa. Hood sai tämän jälkeen komentoonsa divisioonan kenraali [[James Longstreet]]in [[Pohjois-Virginia]]n armeijan ensimmäiesssäensimmäisssä armeijakunnassa. Hän miltei tuhosi Popen komentaman unionin armeijan toisessa [[Bull Run]]in taistelussa, mutta joutui kiistaan Longstreetin kanssa unionilta kaapatuista ambulansseilta, ja joutui pidätetyksi. Kenraali Lee kuitenkin kumosi määräyksen, ja Hood tukikin Stonewall Jacksonin joukkojen vasenta sivustaa [[Antietamin taistelu]]ssa, jonka jälkeen [[10. lokakuuta]] [[1862]] hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.
 
Hood menetti toisen kätensä [[Gettysburgin taistelu]]n toisena päivänä Pirunpesäksi kutsutun paikan taistelussa, ja jalkansa [[Chickamauga]]n taistelussa [[1864]]. Samana vuonna hän vammoistaan huolimatta komensi koko etelävaltioiden [[Tennessee]]n armeijaa, ja osallistui mm. [[Nashville]]n ja [[Franklin]]in taisteluihin.