Ero sivun ”Filmikamera” versioiden välillä

10 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
(Linkitystä ja luokitusta)
Ensimmäiset filmikamerat valmisti [[Kodak]]. Brownie-kameralla otettiin 100 kuvaa, jonka jälkeen laatikko lähetettiin tehtaalle, jossa filmi kehitettiin ja otoksista tehtiin vedokset. Kamera palasi lähettäjälle kuvineen ja uudella filmillä varustettuna. Melko pian kehitettiin laatikon rinnalle kokoon taittuva [[paljekamera]], joka mahtui esimerkiksi taskuun. Kuvaaminen oli helpottunut ja valokuvaus alkoi kehittyä laajahkosti harrasteeksi.
 
Filmejä valmistettiin erilaisina rullina erilaisiin kameroihin, esimerkiksi 1920-luvulla markkinoilla oli 28 erilaista rullatyyppiä. Vaikka [[kinofilmi|kinofilmikamerat]] tulivat teollisen valmistuksen piiriin 1920-luvulla, niin [[rullafilmi]] pysyi pääasiallisena filmimateriaalina 1950-luvulle saakka. Etenkin ammattikuvaajien suosima kamera oli 120-puolaa käyttävä [[Rolleiflex]]. Värifilmin siirtyminen näppäilykäyttöön ja valotusautomatiikka lisäsivät pienkameroiden suosiota. Suomessa kinofilmikamerat olivat yleisimpiä 1970-luvulta lähtien, jolloin harrastajatkin alkoivat ottaa kameroillaan värillisiä diakuvia ja [[objektiivi|vaihto-objektiivinenobjektiivein]] varustetut peiliheijastusjärjestelmäkamerat halpenivat. Samanaikaisesti [[taskukamera|taskukamerat]] eli pokkarit (englanniksi pocket camera) yleistyivät. Jakoa järjestelmäkameroihin ja taskukameroihin on lieventänyt taskukameroihin tulleet vaihtuvapolttoväliset objektiivitt, missä yhden zoomobjektiivilla saavutetaan järjestelmäkameralle ominainen vaihteleva kuvakulma.
 
[[järjestelmäkamera|Järjestelmäkameroissa]] on vaihdettavat objektiivit, ja niihin on saatavilla monenlaisia lisävarusteita. Järjestelmäkameroita käyttävät vaativat harrastajat sekä esimerkiksi uutiskuvaamiseen tai luontokuvauksiin erikoistuneet ammattilaiset. Pokkarit puolestaan on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi ja rakenteeltaan yksinkertaisiksi käyttökameroiksi, jotka sopivat mm. lomakuvien ottamiseen. .
Rekisteröitymätön käyttäjä