Ero sivun ”Kiipula” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 2:
 
==Historia==
Kiipula oli 1800-luvulla esimerkillisesti hoidettu [[rustholli]], johon Kustaa Kiipula (s. Torttila) tuli kotivävyksi naituaan talon tyttären Vilhelmiina (Miina) Kiipulan. Ajan tavan mukaan hän otti itselleen nimeksi talon ja vaimonsa nimen. Kustaa Kiipula toimi aktiivisti niin kunnallispolitiikassa kuin valtiopäivämiehenä ollessaan. Vuonna [[1907]] Miina ja Kustaa Kiipula menettivät viimeisen tyttärensä, Alman, joka menehtyi keuhkotautiin. Kustaan vuoro tuli vuonna [[1918]], mutta jo aiemmin aviopari oli keskenään sopinut, että tila testamentattaisiin Janakkalan kunnalle, jotta sinne voitaisiin perustaa keuhkotautiin kuolleiden lasten muistoksi ”Kiipulan tuberkkeliparantola ja lastenkoti”.
 
Samanaikaisesti [[1928]] oli opettaja Aili Sarkkala aloittanut Keski-Suomessa oman työnsä, varojen keräämisen, keuhkotautiparantoloista kotiin päässeiden toipilaiden hyväksi. Hän oli perustanut ”Kultatähkä-säätiön” asiaansa ajamaan. Janakkalan kunta luovuttikin juuri ennen [[talvisota]]a Kultatähkä-säätiölle Kiipulan tilan, joka oli 1930-luvulla muodostettu yhdistämällä 1800-luvun alussa kahtia jaettu tila (Miina Kiipulan + Vilho "Ville" Kiipulan), säätiön tarkoitusperien mukaiseen käyttöön.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiipula