Ero sivun ”Natrium-kaliumpumppu” versioiden välillä

 

== Historia ==

 

Natrium-kaliumpumpun löysi tanskalainen Jens Christian Skou vuonna 1957. Löydöksen johdosta hän oli yksi kemian Nobel-palkinnon saajista vuonna 1997.

 

== Rakenne ==

 

Natrium-kaliumpumpun olennainen osa on Na+-K+-ATPaasi, entsyymiproteiini, joka aktivoituu Na+- ja K+- ionien läsnäollessa. Entsyymiproteiini rakentuu α- ja β-alayksiköistä. Eläinsolujen natrium-kaliumpumppu kuuluu P-tyypin ATPaaseihin, jotka ovat integraalisia kalvoproteiineja. P-tyyppi-nimi on seurausta siitä, että fosforyloituvan fosfaatin luovuttaja on ATP. Kolmen natrium-ionin siirtyessä ulos solusta kaksi kalium-ionia siirtyy solun sisään. Tästä seuraa varauseron muodostuminen, jonka vuoksi antiportti on elektrogeeninen.

 

== Toiminta ==

Na+-K+-ATPaasi pilkkoo aktiiviseen kuljetukseen tarvittavaa ATP:ta ADP:ksi vapauttaen samalla energiaa Na+-K+-pumpun käyttöön. Entsyymi pystyy saamallaan energialla tarttumaan solukalvon sisäpuolella Na+-ioneihin ja vaihtamaan sen solukalvon ulkopuolella oleviin K+-ioneihin. Yhtä hydrolysoitunutta ATP-molekyyliä kohti solukalvo pystyy poistamaan kolme kappaletta Na+-ioneja ja tuomaan kaksi kappaletta K+-ioneja sisäpuolelle. Ionien kulkeutumissuhde 3:2 aiheuttaa negatiivisen potentiaalin syntymisen

solukalvon sisäpuolelle ulkopuoliseen tilaan verrattuna. Natrium-kaliumpumppu ylläpitää ionitasapainoa solun ja solun ulkoisen nesteen välillä. Normaalisolun kalvojännite on -50--70 mV. Natrium-kalium-pumppu tuottaa kalvon yli sähköjännitteen, koska eri määrä varauksia pumpataan ulos ja sisään. Joka syklillä pumpataan ulos 3Na+-ionia ja sisään 2K+-ionia. Näin ollen solun sisäpuoli tulee negatiiviseksi ulkopuoleen nähden.