Avaa päävalikko

Muutokset

Ei muutosta koossa ,  11 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Veblenin mukaan ihmiset alkoivat heimoelämän alussa omaksua tietynlaiset työnjaot. Korkeammat statusryhmät saivat monopolin sotaan ja metsästykseen kun taas maanviljely ja ruoanlaitto nähtiin alempiarvoisina töinä.
 
Hän väitti, että tämä liittyi heimojen välisiinvvälisiin alloitussotiinvalloitussotiin, joissa valloittajat antoivat palvelusmaisena koetut ja työintensiiviset tehtävät alistetuille kansoille, kun taas tekivät itse väkivaltaiset työt. Sillä ei ollut merkitystä, että alempiarvoiset tehtävät olivat paljon tärkeämpiä yhteiskunnan pyörittämisen kannalta.
 
Veblen kutsuu johtavaa luokkaa joutilasluokaksi. Hänen mukaansa tämä luokka teki jotain heimon hyvinvointia ylläpitävää työtä, mutta lähinnä symbolisessa mielessä. Esimerkiksi metsästys tuotti kyllä ruokaa, mutta oli tärkeydessä hyvin toissijaista verrattuna maanviljelyyn tai karjaeläinten hoitoon sekä näitä vähemmän vaivalloista. Lisäksi sotilaat, joita tarvittiin vain heimosotien aikana, säilyttivät joutilasluokan asemansa, vaikka he olisivat yhtä hyvin voineet osallistua palvelusmaisena pidettyyn työhön.