Suomessa [[kansalaisopisto|kansalais- ja työväenopistot]] ovat edistäneet yhteisöllistä luovuutta jo 1900-luvun alusta asti. [[Taide|Taiteeksi]] näitä asioita ei kuitenkaan ole luokiteltu, vaan niitä on ehkä enemmänkin pidetty [[käsityö]]n jatkumoon kuuluvana harrastajataiteena. 1960-luvulla, kansainvälisessä taide-elämässä alkoi tapahtua suuria murroksia ja taide alkoi tulla ulos [[museo|museoista]]. Suomalainen taide-elämä oli vielä melko paikallaan pysyvässä tilassa. Uusia yhteisöllisiä taidenäkemyksiä ei uskallettu hyödyntää esimerkiksi kansalaisopisto [[instituutio]]ssa, joka oli ehkä liian sidoksissa perinteiseen [[kansanvalistus]]liikkeeseen. {{lähde}} Yhteisötaiteellisten ideoiden ainoa toimintaympäristö oli [[underground]] -kulttuuri, joka myös antoi uusille taidemuodoille [[anarkismi|anarkistisen]] leiman.
=== Video ja yhteisötaide ===
[[Video]]n ja [[videotaide|videotaiteen]] merkitys on tärkeä niin yhden taiteilijan ajattelussa kuin yhteisötaiteenyhteisötaiteenkin välineenä. Vuonna 1971 [[Vanha ylioppilastalo|Vanhalla ylioppilastalolla]] [[Elonkorjaajat|Elonkorjaajien]] järjestämässä Intermedia –tapahtumassa [[Erkki Kurenniemi]] esitteli ''Dimi-O'' videoteoksen, jossa videokamera reagoi sen edessä olevan henkilön liikkeisiin ja muutti ne ääneksi. Dimi-O oli edelläkävijä suomalaisessa videotaiteessa, interaktiivisessa taiteessa ja yhteisötaiteessa. Videotaiteen ja [[performanssi]]n yhdistelmät ovat tuoneet uusia ulottuvuuksia [[kollektiivinen|kollektiiviselle]] luomiselle. Esimerkkejä Suomessa ovat tästä vuonna 1982 Lehtimäen ympäristötaidesymposiumissa [[Turppi]] -ryhmän performanssin pohjalta syntynyt ''Earth Contacts'' -videoteos jasekä [[Homo $]] -ryhmäryhmän samantapaiset teokset. Video on tiivistänyt performanssin esittäjineen konkreettiseksi yhdeksi kokonaisuudeksi ja teokseksi. Itse performanssi on ehkä enemmänkin esitys, jota ei voi täysin luokitella kuvataiteelliseksi teokseksi.
=== Happening yhteisötaiteen kehityksessä ===
{{Pääartikkeli|[[Performanssi]]}}
Yhteisötaiteen kehitykseen vaikuttivat merkittävästi [[happening|happeningit]], jotka edelsivät performansseja. Happeningin käsite otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa [[New York]]issa vuonna 1959. Happeningin ideana oli yhdistää toisistaan erilleen joutuneita taidetta ja elämää, haluttiin saada katsojat mukaan teokseen. Suomeen happeningit rantautuivat vuonna 1963, jolloin [[Helsingin Taidehalli|Helsingin Taidehallissa]] Suomi rakentaa –näyttelyn avajaisissa nähtiin happeningin kaltainen teos, jossa avajaisissa esiintyneet soittajat oli sijoitettu eri saleihin ja musiikki kiersi soittajalta soittajalle. Tällöin teoksen tulkitsemiseenvastaanottoon vaikutti vastaanottajan sijainti, eli teoksen kokonaisvaltainen [[tulkinta|tulkitseminen]] oli mahdotonta. Teoksen organisoijana toimi säveltäjä Henrik [[Otto Donner]], joka oli myös järjestämässä samana vuonna ''Street Piece: HelsinkiäHelsinki''ä, ensimmäistä oikeaa ”esteettisesti ohjelmoitua” happeningia Suomessa.
