Ero sivun ”Vikellys” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Niora (keskustelu | muokkaukset)
p Kielellistä siistimistä
Niora (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 3:
 
== Historiaa ja nykyisyyttä ==
Vikellystä harrastettiin jo antiikin aikana sirkuksissa. 1800-luvulla sekä 1900-luvun alussa vikellys oli tärkeä osa [[ratsuväki|ratsuväen]] harjoittelua. Vasta 1940-luvulla vikellyksestä tuli lasten ja nuorten laji. Suomeen vikellys rantautui 1980-luvun puolessavälissä, jolloin Katariina Kaartinen (nyk. Alongi) aloitti vikellyksen [[Sipoo]]ssa Knaperbackan Ratsastuskoululla, aluksi lähinnä ulkomailta tuotujen opaskirjojen varassa, myöhemmin leireillä Saksassa muutaman muun knaperbackalaisen kanssa. Seurauksena oli Suomen ensimmäisen vikellysjoukkueen perustaminen. Vähitellen 1980-luvun lopulla vikellys levisi muuallekin Etelä-Suomeen, kun Tuomarinkylään ja Kilon tallille perustettiin joukkueet, ja sieltä edelleen muualle Suomeen (mm. Messilään). Ensimmäisiä vikellyskilpailuja järjestettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Sittemmin vikellysjoukkueita on perustettu monille talleille, ja niitä on nykyään parikymmentä. Vuosittain järjestetään 2-42–4 kansallista kilpailua ja 1-31–3 aluekilpailua. Yksin- ja joukkuevikellyksessä kilpaillaan sekä [[Suomi|Suomen]] että [[Pohjoismaat|Pohjoismaiden]] mestaruuksista. Vuosittain järjestetään noin 10 kansainvälistä vikellyskilpailua eli CVI (''Concours de Voltige International'')-kilpailua eri puolilla maailmaa sekä vuorovuosin EM- ja MM-kilpailut.
 
Nykyään vikellys on vaativa kilpaurheilulaji mutta myös erinomainen tapa parantaa notkeuttaan, tasapainoaan ja koordinaatiokykyään. Laji sopii kaikille, jotka pitävät hevosista ja voimistelusta. Vikellys sopii erityisesti lapsille ja nuorille (suurin osa lajin harrastajista on 11-1711–17-vuotiaita tyttöjä), mutta vikellyksen voi aloittaa vanhempanakin.
 
== Välineet ==