Ero sivun ”Aluevesi” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Käsitteet ja muuta uusiksi |
||
Rivi 1:
'''Aluevesiksi''' kutsutaan rantavaltion rannikon edustalla olevaa vesialuetta, joka katsotaan valtion alueeseen kuuluvaksi.
==Aluevedet kansainvälisessä oikeudessa==
Sisävesiään valtio hallitsee täysin. Sisävedellä tarkoitetaan, paitsi ilmeisiä sisävesiä, myös sellaista vesialuetta, joka jää kahta saarta tai saarta ja emämaata yhdistävän linjan tai mereen laskevan joen suun poikki kulkevan linjan sisäpuolelle. Näin saaristovaltion kuten Indonesian koko saaristomeri katsotaan sisävedeksi. Lisäksi pienehkö merenlahti katsotaan sisävedeksi tietyin ehdoin.▼
Aluevedet jakautuvat sisäisiin aluevesiin ja ulkoisiin aluevesiin eli aluemereen.
Aluemeri kuuluu valtion hallintaan, mutta kaikilla aluksilla on lupa kulkea sen poikki rauhanomaisesti. Nykyään kansainväliset sopimukset määräävät aluemeren rajaksi enintään 12 meripeninkulmaa (n. 20 km) rannasta tai sisäisten aluevesien ulkorajasta.
▲
Jos kokonainen meri on täysin yhden valtion hallussa, kuten [[Vienanmeri]] tai [[Hudsoninlahti]], se katsotaan sisävedeksi.
Valtiolla on oikeus
Aluemeren ulkopuolelle valtio voi perustaa korkeintaan 200 meripeninkulman etäisyydelle ulottuvan talousvyöhykkeen, jolla se hallitsee meren taloudellista hyödyntämistä, tekosaarien ja muiden rakennelmien pystyttämistä ja tieteellistä tutkimusta ja ympäristönsuojelua.
Aluevesistä on kansainvälisesti sovittu [[YK]]:n merioikeusyleissopimuksella vuonna [[1982]].
==Historiaa==
Euroopan uuden ajan merivaltojen noustessa kiisteltiin siitä, voiko merialuetta ylipäänsä omistaa. Suurvallat kuten [[Espanja]] saattoivat yksipuolisesti julistaa kokonaisia valtameriä omikseen. 1600-luvun alussa asiassa esitettiin kaksi merkittävää puheenvuoroa: vuonna [[1609]] [[Hugo Grotius]] kirjoituksessaan ''Mare liberum'' ("Vapaa meri") esitti, että meret ovat luonnostaan vapaita alueita, mihin englantilainen oikeusoppinut John Selden vastasi vuonna [[1625]] teoksella ''Mare clausum'' ("Suljettu meri"), jossa hän väitti, että Britannialla on oikeus hallita lähimpiä merialueitaan. Kiistan ratkaisuun johti toisen hollantilaisen oikeusfilosofin Cornelius van Bynkershoekin teos ''De dominio maris'' ("Merten hallinnasta") vuonna [[1703]]. Bynkershoek esitti, että valtiolla on oikeus hallita vesiä kolmen meripeninkulman eli suurin piirtein tykinkantaman etäisyydellä rannikostaan. Periaate hyväksyttiin yleisesti, joskin rajan etäisyys vaihteli maittain vielä 1900-luvulla: [[Yhdistynyt kuningaskunta|Britannian]], [[Ranska|Ranskan]] ja [[Yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] sekä monien muiden maiden aluevesiraja oli kolme meripeninkulmaa rannikosta, [[Norja|Norjan]] ja [[Ruotsi|Ruotsin]] neljä ja Espanjan kuusi.
[[Luokka:Poliittinen maantiede]]
▲Ennen 1900-luvun puoliväliä aluevesirajat vaihtelivat: Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen sekä monien muiden maiden aluevesiraja oli kolme meripeninkulmaa rannikosta, Norjan neljä ja Espanjan kuusi. Eräät valtiot ovat vaatineet jopa kymmenien tai satojen meripeninkulmien aluevesiä, mutta näitä vaatimuksia ei ole kansainvälisesti tunnustettu. Aluevesiä on myös pyritty laajentamaan keinotekoisesti mm. öljynporaus- ja kalastusoikeuksien laajentamiseksi ja luvattomien radiolähetysten estämiseksi.
[[Luokka:Ympäristö]]
| |||