Ero sivun ”Virsut” versioiden välillä

'''Virsut''' ovat tuohesta tai raa'asta niinestä (murt. vennästä) tehdyt varrettomat kengät, josta tunnetaan sandaalimaisia sekä tohvelimaisia muunnoksia. Virsut kuuluvat niinijalkineisiin, joita Itämeren itä- kaakkoispuolella on vanhastaan valmistettu useiden puiden kuoriaineksesta, kuten lehmuksen, jalavan ja pajun niinestä sekä katajan kuoresta ja koivun tuohesta. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläosissa kasvaa hyvätuohisia koivuja ja täällä tuohi on valikoitunut lähes ainoaksi virsujen ainekseksi, vaikka sen käyttö on kutomatöihin on huomattavasti hankalampaa kuin lehmuksen niinen. Nimitys virsu pohjautuu länsivenäläiseen murresanaan verzenj; верзень. Muita erilaisten virsujen paikallisia nimityksiä, ovat esim. löttö, tanokas, tuohikas, tohveli, luapotti ja kopponen.

== VIrsutyypitVirsutyypit ==

=== PaulavirsutSuorakuteiset virsut ===

=== TohvelivirsutVinokuteiset virsut ===

Vinokuteiset, tohvelimalliset virsut ovat historiallisella ajalla Keski-Venäjältä levinnyt, sikäläisen niinivirsun muunnos. Vinokuteisia virsuja on enimmäkseenSuomessa käytetty kotipiirissäenimmäkseen lähinnäkotipiirissä tohvelien asemasta, sillä tuohesta tehtyinä niiden valmistus on aikaaviepää.

=== PaulavirsutSuorakuteiset virsut ===

LötötSuorakuteiset virsut eli lötöt ja paula- t. ansavirsut pujotellaan yleensä yhdestä ainoasta muutaman metrin mittaisesta tuohisiisnasta. Ensin tehdään joko vitsa- tai niininuoralenkki, joka on samansuuruinen kuin valmiin virsun jalantie. Kutominen aloitetaan kannasta (kantapäästä) taittamalla ''siisna'' eli "tuohi" vitsalenkin yli ja kuljettamalla sitä lenkin toiseen päähän, jonne kudotaan kärki. Ansavirsuissa on yleensä viisi pitkittäistä tuohta, lötöissä kolme. Kun tarpeellinen määrä pitkittäisiä kulkuja on tehty, aletaan kärjestä päin kutoa virsua poikittain umpeen ja käännetään tuohet reunalenkin yli, samalla kudotaan kannasta päin pitkittäin pohja kaksinkertaiseksi. Siisnaa ei katkaista vaan sitä käännetään reunassa puoli kierrosta, jolloin valmiista virsusta tulee kirjava ''ihopuolen'' ja valkoisen puolen vuorotellessa. Kun pohja on yhden kerran poikittain kudottu parsitaan eli laputetaan se siisnan lopulla kaksinkertaiseksi tai paksummaksi, jos tuohta riittää ja tällöin käännetään siisnat jo ennen reunoja, jolloin pohjaan muodostuu antura. Tämän jälkeen sidotaan paulat eli ansat paikalleen, jollei reunalenkki ole tehty nuorasta, jolloin se jätetään niin pitkäksi, että siitä riittää pauloiksi. Tällaiset virsut valmistuvat nopeasti, mutta niiden on oltava riittävän väljät, jottei keskelle muodostuva kärki paina isonvarpaan tyveen vaivaisenluuta.

Virsujen käyttö vähentynyt sitä mukaa kuin jalkineita on pystytty ostamaan valmiina. Suomessa viimeinen sukupolvi, joka yleisesti osasi valmistaa virsuja, oli syntynyt 1870-1880-luvuilla. NäidenHeidän kutomissakutomissaan virsuissa kävelivät ne seuraavat pari sukupolvea 1900-luvun alkukymmenillä, jotka vielä yleisesti muistavat virsut käyttöjalkineina. Nuoremmat eivät kuitenkaan 1900-luvulla enää opetelleet virsujen tekoa saati suostuneet pitämään löttöjä, pauloja ja jalkarättejä. Nuoriso piti vain vinokuteisia virsuja, jotka olivat mukavat, mutta hitaat tehdä eivätkä siten kovin taloudelliset. Virsujen käyttö oli kuitenkin yleistä, sillä kumijalkineita ei ollut ja heinänteossa ja suolla marjastaessa ei ollut juuri vaihtoehtoja. Vanhusten kuollessa taito lähes unohtui, mutta säilyi harvinaisena tohveleiden ja matkamuistojen teossa.