Ero sivun ”Risto Orko” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p w
Rivi 5:
[[1930]]-luvulla hän työskenteli Suomi-Filmin tuotantopäällikkönä, ja ehtikin tuottaa kaikkiaan 23 elokuvaa ensimmäisellä vuosikymmenellään elokuvateollisuudessa. Myös ohjauksia valmistui peräti kahdeksan kappaletta, joista mainittakoon ''Jääkärin morsian'', joka keräsi kunnioitettavat 740 000 katsojaa Suomessa ja ensimmäisenä miljoonan katsojan rajan ylittänyt kotimainen elokuva, ''[[Siltalan pehtoori]]'' vuodelta [[1934]]. Suomi-Filmi levitti elokuvia myös [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] asti, mikä oli harvinaista tuohon aikaan ja vielä harvinaisempaa nykypäivänä.
 
Vuonna [[1945]] Orkosta tuli Suomi-Filmin studion ylijohtaja. [[1940-luku|1940-luvulla]] Orko ohjasi enää neljä elokuvaa, mutta tuotti 46 tuotantoa. Sotien päätyttyä Orkon ohjaamat elokuvat ''[[Aktivistit (elokuva)|Aktivistit]]'' ja ''[[Jääkärin morsian (vuoden 1938 elokuva)|Jääkärin morsian]]'' kiellettiin yltiöisänmaallisina. Orko oli tehnyt myös yhteistyötä silloisen natsi-Saksan kanssa.
 
Vuosina [[1950]]–[[1977]] hän tuotti 46 elokuvaa. Hän jatkoi Suomi-Filmin parissa aina [[1990]]-luvulle asti erilaisissa merkittävissä tehtävissä. Vuonna [[1980]] hän ohjasi yhtiön viimeisen näytelmäelokuvan, ''Za spichkamin'' (suomeksi ''Tulitikkuja lainaamassa'').