Gurian viimeiset prinssit valitsivat tiukan venäläismielisen asenteen. [[Venäjän–Turkin sota (1806–1812)|Venäjän–Turkin sodan (1806–1812)]] aikana 19. kesäkuuta 1810 [[Mamia V Gurieli]] (1803–26) hyväksyi Venäjän vasalliuden, ja otti vastaan [[investituura]]n tunnukset Tsaarilta.<ref name="LANG">Lang, David M. (1957), ''The Last Years of the Georgian Monarchy: 1658-18321658–1832'', p. 52. New York]: [Columbia University Press</ref> Guria liittyi keisarikuntaan autonomisena ruhtinaskuntana, joka säilytti itsehallintonsa ja paikallisen lakinsa. Mamia oli erittäin halukas omaksumaan eurooppalaiset tavat, ja aloitti sarjan uudistuksia modernisoiden hallintoa, taloutta ja koulutusta. Hän pysyi uskollisena Venäjän kruunulle jopa vuonna 1820, kun hänen setänsä Kaikhosro liittyi spontaanisti Guriassa ja Imeretissä syntyneeseen kapinaan, jossa protestoitiin Georgian kirkon kaltoin kohtelua ja korkeaa verotusta.<ref>Ibid, p. 56</ref> Kun Mamia kuoli 26. lokakuuta 1826 valtaistuimelle nousi hänen alaikäinen poikansa [[Davit Gurieli|Davit]] leskiprinsessa [[Sopia Gurieli|Sopian]] sijaishallitsijana. Sopia oli huolestunut oman autonomiansa säilyttämisestä Venäjällä ja liittyi turkkilaisten puolelle [[Venäjän–Turkin sota (1828–1829)|Venäjän–Turkin sodassa (1828–1829)]]. 2. syyskuuta 1829 Venäjän viranomaiset syrjäyttivät Davitin ja pakottivat Sopian maanpakoon Turkkiin. Guria liitettiin Venäjän keisarikuntaan, ensin väliaikaishallinnolla ja vuonna 1840 Ozurgetin [[ujezd]]ina Kutaisin kuvernoraattiin. <ref>"გურიის სამთავრო" (''Principality of Guria''). In: ქართული საბჭოთა ენციკლოპედია (''Encyclopaedia Georgiana''). Vol. 3: p. 314-5314–5. Tbilisi, 1978.</ref>
