Ero sivun ”Pukeutumiskielto” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Uskonnollis-poliittiset pukeutumiskiellot: Lähde ei perustellut asiaa, johon se oli liitetty
Rivi 24:
Ranskassa oikeusistuin totesi huivikiellon lailliseksi, kun taas Britanniassa kielto todettiin laittomaksi siksi, että se rajoittaa yksilön kansalaisvapauksia, joiden katsotaan kuuluvan perustuslaillisten oikeuksien piiriin. Britanniassa ei ole yhtenäistä perustuslakia, mutta kansalaisoikeuksien piiriin katsotaan luettelo kansalaisvapauksista, joihin ei saa puuttua. Niin Ranska kuin Britanniakin kuuluvat [[Euroopan neuvosto]]on, joka valvoo ihmisoikeussopimuksen toimeenpanoa.
 
Espanjassa, jonka väkiluku on 15 vuodessa EMU:n vuoksi halpakorkoisten lainojen aiheuttaman rakennuskorkeasuhdanteen ja kotimarkkinakorkeasuhdanteen vuoksi saanut neljä miljoonaa uutta asukasta, joista osa on islaminuskoisia Pohjois-Afrikasta, on asia sisäpoliittinen kysymys. Sosialidemokraattinen hallitus periaatteessa ei edellytä, että kouluhallinnosta vastaavat alueviranomaiset kieltäisivät hajabit, kun taas kansallisen opposition ja jotkin alueoppositioiden edustajat vaativat myös islaminuskoisia siirtolaisia kunnioittamaan maallisia arvoja yhteisinä arvoina, mikä tarkoittaisi hajabin käytön kieltämistä. <ref name="Aamulehti:">[[Aamulehti]]:Marokkolaistytön huivi kuumentaa tunteita Espanjassa [http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/47217.shtml], [[7. lokakuuta|7.10.]][[2007]] 14:35 [[UTC]] +3h </ref>
 
==Ennakkotapauksia==