Ero sivun ”Harmonia (musiikki)” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p siirretty täsmennyssivulle |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 4:
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti, joiden mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti [[tonaalisuus|tonaalisuudeksi]].
Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esim. toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista.
Modaalinen harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitunlaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin vapaasti, kunhan pysytään valitun asteikon sävelissä. Modaalinen harmonia kukoisti [[Keskiaika|keskiajalla]] ja [[Renessanssin musiikki|renessanssin]] aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä.
|