Ero sivun ”Ukkoslintu” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Käsityksiä: yhdyssana kirjoitettu erikseen
p →‎1900-luvulla: "Andien kondorikotka" virheellinen nimitys
Rivi 25:
Vuodelta 1977 on eräs paljon kiistelty havainto. Yhdysvaltain [[Illinois]]in osavaltiossa kolme poikaa oli leikkimässä takapihalla. Kaksi isoa lintua lähestyi, ja alkoi jahdata poikia. Kaksi poikaa pääsi pakoon, mutta toinen linnuista sai yhden pojista kiinni. Se tarttui kynsillään 10-vuotiaan pojan olkapäähän, ja kantoi tätä metrien korkeudessa jonkin matkan päähän. Poika sai kuitenkin rimpuiltua itsensä irti.
 
Silminnäkijöiden mukaan eläinten siipien kärkiväli oli yli 3 metriä, niillä oli valkoinen "kaularengas", ja ne olivat pitkäpyrstöisiä. Tästä pääteltiin, että kyseessä olivat Andien kondorikotkat[[andienkondori]]t.
 
=== 2000-luvulla ===