Ero sivun ”Harmonia (musiikki)” versioiden välillä

136 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
tämä artikkeli + sekalaista pientä
p (kh , Typos fixed: edelläm → edellä m (2), useinmi → useimmi, AWB)
(tämä artikkeli + sekalaista pientä)
{{Tämä artikkeli|käsittelee musiikkiterviä, veistoksesta Turussa kertoo artikkeli [[Harmonia (veistos)]].}}
 
[[Image:Moodswingerscale.jpg|thumb|250px|]]
'''Harmonia''' ([[Kreikan kieli|kreik.]] ἁρμονία, ''yhteen liittäminen'') on useiden yhtä aikaa soivien erikorkuisten äänien, eli [[sointu]]jen, käyttämistä musiikissa. Harmonia voidaan hahmottaa musiikin "vertikaaliseksi" aspektiksi, jos melodiaa pidetään "horisontaalisena". Usein harmonia syntyy [[kontrapunkti]]n ja [[polyfonia]]n seurauksena.
Länsimainen [[taidemusiikki]] noudatti johdonmukaisesti sääntöjä musiikin harmonisuudesta [[barokkimusiikki|barokista]] aina [[romantiikan musiikki|romantiikan]] aikakauden loppupuolelle asti, joiden mukaan tiettyjen sointujen ja intervallien käyttö oli musiikissa sallittua. Tätä harmonian perinnettä nimitetään yleisesti [[tonaalisuus|tonaalisuudeksi]].
 
Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun. Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI) ), subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esim. toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmoonisiltaharmonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista. Myöhäisromantiikasta eteenpäin monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.
Tonaalisessa harmoniassa, jota myös kutsutaan termillä funktionaalinen harmonia, soinnut suhteutetaan sävellajin perussointuun.
Jännitteisyyden mukaan (levollisesta jännitteisimpään) soinnut voivat olla joko toonika- (sointuasteet I&III&VI) ) subdominantti- (II & IV) tai dominanttitehoisia (V&VII). Näitä sointuasteita yhdistellään usein tietyssä järjestyksessä, esim. toonika-subdominantti-dominantti, jolloin puhutaan kadenssista. Tavallisimpiin kadensseihin törmää lukemattomissa kappaleissa. Harmoninen tai soinnullinen ajattelu vaikuttaa useimmiten edellä mainitun aikakauden sävellysten taustalla, vaikka kyse olisi esimerkiksi vain yksiäänisestä sävellyksestä. Myös pop- ja rockmusiikki on harmoonisilta perusperiaatteiltansa usein tonaalista.
Myöhäisromantiikasta eteenpäin monet säveltäjät ovat pyrkineet luomaan uudenlaista ei-tonaalista harmoniaa musiikkiinsa.
 
Modaalinen harmonia on harmonian laji jossa soinnuilla ei ole edellä mainitunlaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin vapaasti, kunhan pysytään valitun asteikon sävelissä. Modaalinen harmonia kukoisti keskiajalla ja renessanssin aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä.
 
Modaalinen harmonia on harmonian laji, jossa soinnuilla ei ole edellä mainitunlaista jännitteisyyttä, vaan niitä voidaan järjestellä peräkkäin vapaasti, kunhan pysytään valitun asteikon sävelissä. Modaalinen harmonia kukoisti [[Keskiaika|keskiajalla]] ja [[Renessanssin musiikki|renessanssin]] aikana länsimaisessa taidemusiikissa, ja sitä tavataan lukuisten maiden kansanmusiikkityyleissä.
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esim. myöhäisrenessanssi, 1900-luvun dodekafonia ja serialismi)
harmoniaa joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa että harmonia on kromaattista. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti, niin että varsinaisia säännönmukaisuuksia harmoniasta on vaikea löytää. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.
 
Lukuisilla eri sävellystavoilla on tuotettu historian saatossa (esim. myöhäisrenessanssi, 1900-luvun [[dodekafonia]] ja [[serialismi]]) harmoniaa, joka ei ole tonaalista eikä modaalista. Tällöin sointuanalyysi on hyvin vaikeaa ja voidaan sanoa että harmonia on kromaattista. Kromaattisella harmonialla tarkoitetaan sitä että länsimaisen säveljärjestelmän kaikkia 12 ääntä käytetään melko vapaasti, niin että varsinaisia säännönmukaisuuksia harmoniasta on vaikea löytää. Nykymusiikissa voi törmätä myös kappaleisiin joissa eri harmonisia ajattelutapoja käytetään saman kappaleen sisällä.
{{tynkä/Musiikki}}
 
[[Luokka:Musiikin teoria]]
64 079

muokkausta