Ero sivun ”Kari Uusitalo” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
Uusitalo on kirjoittanut parisenkymmentä elokuvakirjaa, joista useampi käsittelee suomalaista elokuvaa. Näitä ovat muun muassa mykkäelokuvan aikaa käsittelevä ''Eläviksi syntyneet kuvat'' ([[1972]]), Suomen elokuvateollisuutta käsittelevä ''Hei, rillumarei!'' ([[1978]]) ja suomalaisen elokuvan 60-luvun murrosta käsittelevä ''Umpikuja?'' ([[1984]]).
 
Painetun kirjallisuude lisäksi Uusitalo on toiminut myös elokuva- ja TV-käsikirjoittajana. Yrjö Höysniemen kanssa hän laati käsikirjoituksen [[Åke Lindman]]in ohjaamaan elokuvaan ''Laukaus Kyproksessa'' ([[1965]]). SeElokuva olikertoi suomalaisista rauhanturvaajista. kertova elokuva, jossaElokuvan pääosaa näytteli ohjaaja itse. Käsikirjoittajayhteistyö Lindmanin kanssa jatkui [[Matti Yrjänä Joensuu]]n poliisiromaneihin perustuvissa TV-sarjoissa ''Harjunpää ja kylmä kuolema'' ([[1983]]), ''Harjunpää ja ahdistelija'' ([[1985]]) sekä ''Harjunpää ja heimolaiset'' ([[1995]]). Näistä kaksi ensimmäistä olivat ruotsinkielisiä FST:lle tuotettuja sarjoja, joissa pääosaa, ylikonstaapeli Timo Harjunpäätä näytteli [[Johan Simberg]]. ''Harjunpää ja heimolaiset'' oli puolestaan suomenkielinen ja siinä pääosaa näytteli [[Kari Heiskanen]].
 
Käsikirjoitustyön ohella Uusitalo on toiminut myös elokuvaohjaajana. Hän on ohjannut lukuisia [[Suomi|Suomesta]] ja Suomen valtiopäämiehistä kertovia dokumenttielokuvia. Näitä ovat muun muassa ''Urho Kekkonen - valtiomies, presidentti'' ([[1967]]), ''Mannerheim - Suomen marsalkka'' ([[1968]]) ja ''Suomen itsenäisyys' -trilogia ([[1967]]).
 
[[Luokka:Suomalaiset kirjailijat|Uusitalo, Kari]]