Ero sivun ”Televisiouutiset” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Usp (keskustelu | muokkaukset)
p siirsi sivun ”TV-uutiset” uudelle nimelle ”Televisiouutiset”: Televisio-muotoa on suosittu TV:n asemesta
Toveri (keskustelu | muokkaukset)
p YLE TV1
Rivi 9:
Suomen television Kamerakierros -ohjelman ensimmäinen esitys oli [[1. syyskuuta]] [[1959]]. Tämä merkitsi jokapäiväisen, kuvaan perustuvan uutistoiminnan käynnistymistä Suomessa. Virallisesti television uutistoimitus perustettiin syyskuussa [[1960]]. Aluksi uutistoimitukset olivat lähes täysin [[Suomen tietotoimisto]]n (STT):n tarjonnan varassa. Uutistoimitukseen kuului aluksi 10 työntekijää. Ensimmäinen [[Yleisradio]]n uutispäällikkö [[Ralf Friberg]] aloitti vuonna [[1965]]. Samana vuonna uutistoimitus jakautui urheilutoimitukseen ja ajankohtaistoimitukseen.
 
Alun perin Yleisradion TV-uutisten päälähetys esitettiin sekä [[YLE TV1|ykkösellä]] että [[TV2|kakkosella]]. Kolmostelevision eli nykyisen [[MTV3]]:n alkuvaiheessa TV-uutisia esitettiin myös kolmosverkossa, koska se oli YLEn omistuksessa. Vuodesta [[1990]] TV-uutiset on esitetty vain ykkösverkossa, ja kakkosverkko sai omat uutisensa. Samalla kolmosverkko siirtyi MTV:n omistukseen, ja Ylen uutisten tilalla alkoivat [[Seitsemän uutiset]] sekä [[Huomenta Suomi]]. Vuodesta [[1978]] päivän päälähetys on esitetty päivittäin kello 20.30. Vuoden [[1993]] alusta TV1:ssä nähtiin tosin tunnin pituinen Uutistunti, joka alkoi kello 20.00. Katsojaluvut kuitenkin laskivat, ja jo maaliskuun lopussa samana vuonna palattiin tuttuun puoli yhdeksän lähetykseen. Ensimmäiset kilpailevat tv-uutiset tulivat vuonna [[1981]], kun [[MTV]] aloitti oman uutislähetyksensä, [[Kymmenen uutiset]].
 
Katsojatilastojen mukaan YLE:n pääuutisilla on keskimäärin yli miljoona katsojaa. Itsenäisyyspäivinä katsojamäärä nousee kahteen miljoonaan katsojaan. Finnpanel-katsojatilaston mukaan vuoden [[2004]] itsenäisyyspäivän YLE:n TV-uutiset ja sää -ohjelmaa seurasi 2 047 000 katsojaa, joka käsittää 73% kaikista katsojista kyseisenä ajankohtana. Vuonna 2004 ainoastaan "Itsenäisyyspäivän vastaanotto" ylitti tämän.