Ero sivun ”Brøndbyn kunta” versioiden välillä

26 merkkiä lisätty ,  14 vuotta sitten
linkki ym.
(Artikkelin perustaminen. Tarvitsee kielenhuoltoa!)
 
(linkki ym.)
| huomautukset =
}}
'''Brøndby''' on kunta [[Tanska]]ssa. Kunta sijaitsee rannikolla n.noin 15 kilometriä [[Kööpenhamina]]sta länteen. Se kuuluu [[Region Hovedstaden|Hovedstadenin]] hallintoalueeseen. Kunta koostuu neljästä osasta (Brøndbyøster, Brøndby Nord, Brøndbyvester sekä Brøndby Strand), joita erottavat isot viheralueet. Brøndbyvesterissä on kaksi pronssikautista hautapaikkaa ja muuallakin Brøndbyssa on tehty arkeologisia löytöjä. Nimi Brøndby esiintyy tanskalaisissa dokumenteissa ensimmäisen kerran 1020-luvulla.
 
Kunnassa oli vielä v.vuonna 1950 vain 5000 asukasta, mutta asukasluku kasvoi aluerakentamisen myötä voimakkaasti aina 1970-luvun loppuun asti. Brøndbyssa asuu myös runsaasti maahanmuuttajia, niinpä kunnassa on asukkaita n.noin 80 eri maasta.
 
Brøndbyn läpi kulkee kolme isoa moottoritietä sekä Kööpenhamina-–Roskilde- ja Kööpenhamina-–Køge -rautatiet. Kansainvälisesti tunnettu [[Brøndby IF]] -jalkapalloseuran kotistadion sijaitsee Brøndbyssa, lisäksi useimmilla tanskalaisista urheilujärjestöillä on pääkonttorinsa Brøndbyssa. Brøndbyn huvivenesatamassa on 500 venepaikkaa.
 
==Lähteet==
52 677

muokkausta