Ero sivun ”Sukupuolisuhteet entisajan Suomessa” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
JannE (keskustelu | muokkaukset)
p pikku hiljaa -> pikkuhiljaa
Rivi 91:
 
===Kuulutusjuhla===
KuututusjuhlaKuulutusjuhla eli [[kuulutukset]] oli tilaisuus, jossa kihlautunut hääpäri meni papiston kuulusteluun edustajat mukanaan, ja liitto virallistettiin julkisesti. Vuoden 1686 asetuksen mukaan pappien piti tutkia kuulutustilaisuudessa, miten hyvin pari hallitsee kristilliset opit. Tilaisuudessa tutkittiin myös parin lukutaito. Rippikouluopetuksen vakiinnuttua 1700-luvulla rippikoulun selvittämisestä tuli naimisiin pääsyn ehto. Rippikoulussa opeteltiin luku- ja kirjoitustaitoa ja kristinoppia, joten kuulutustilaisuudessa ei enää tarvinnut kuulustella.
 
Kansan näkemyksen mukaan avioliitto alkoi jo kuulutuksista, koska niiden jälkeen ei kumpikaan osapuoli enää voinut kunnialla perääntyä. Kirkon näkemyksen mukaan avioliitto alkoi kuitenkin vasta häätilaisuudesta ja tarkemmin hääyönä tapahtuvasta yhdynnästä. Siitä lähtien kun oli varmaa, että avioliitto toteutuu, naista on voitu sanoa [[antilas|antilaaksi]]; nimitys tulee siitä, että hänet annetaan suvustaan pois.