Ero sivun ”Bero” versioiden välillä

Ruotsin maallinen valta nimitti Beron Suomen piispaksi (vrt. Seppo Suvanto, Bero, Suomen kansallisbiografia, 2003) vastoin kanonisen oikeuden määräyksiä, joiden mukaan hiippakunnan papisto valitsi piispan. Ennen Beroa ei yhtäkään Suomen piispaa mainita Ruotsin piispojen tai hiippakuntien luetteloissa, joita on vuosilta 1164,1188-1189,1192 (tässä Hausenilla on virhe Finlands medeltidsurkunderissa), 1219,1233,1241,1248.(Vrt. Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, 1989 ja Diplomatarium Suecanum, sekä Tuomas Heikkilä, Piispa Henrikin legenda, 2005, s.72) Palmsködin katkelman vanhemman osan, jonka Jarl Gallén ajoittaa 1400-luvun alkuun, mukaan Bero oli ollut kuninkaan kansleri, mutta Herman Schückin mukaan (Kansler och capella regis underfolkungatiden, 1963) nimityksellä tarkoitetaan vain kuninkaan kappalaista. Bero lienee saaapunut Suomeen yhdessä luostaria perustamaan tulleiden dominikaanien kanssa vuonna 1249 Birger Jaarlin sotajoukon mukana, kun Birger Lyypekin kaupunginkroninikan mukaan "pakotti Suomen Ruotsin kruunulle" (Vrt. Suvanto, Birger Jaarli, yllämainittu teos). Tässä yhteydessä kaiken muun lisäksi vanhempi Koroisten tuomiokirkko näyttää palaneen, kuten Juhani Rinteen kaivauksissa on ilmennyt.

Palmsköldin katkelman mukaan Bero luovutti "suomalaisten veron" kuninkaalle. Kauko Pirinen katsoo (Koukkuveron alkuperästä,1989) kyseessä olleen muinaissuomalainen Ruotsinvaltaa edeltänyt maavero, ns. koukkuvero. P.O Törnen mukaan (Om Finlands skatteskyldighet till påfvedömet under medeltiden, 1911) paavit kantoivat ylimääräistä veroa suojelukseensa ottamistaan maista, mikä selittää veron joutumisen kirkon haltuun 1228-1229. Bero ei ollut vielä Turun piispa, mikä nimitys esiintyy alkuperäisessä lähteessä vasta piispa Kettilillä vuonna 1270, Bero sen sijaan käytti nimitystä Suomen piispa.