Ero sivun ”Stanisław Wielgus” versioiden välillä

3 merkkiä lisätty ,  14 vuotta sitten
p
kielen- ja muuta huoltoa, Typos fixed: pitkäjänt → pitkäjännitt, AWB
p (kielen- ja muuta huoltoa, Typos fixed: pitkäjänt → pitkäjännitt, AWB)
Wielgus nimitettiin vuonna [[1999]] [[Płock]]in piispaksi. Hän toimi virassa, kunnes sai paavi [[Benedictus XVI]]:lta Varsovan arkkipiispan viran joulukuussa 2006. Wielgus vannoi "uskollisuuden valan" [[5. tammikuuta]] [[2007]]. Virallisen virkaanasettamisen oli tarkoitus tapahtua pari päivää tämän jälkeen, mutta samaan aikaan hän päätti erota skandaalin keskellä.
 
Skandaali sai alkunsa [[20. joulukuuta]] 2006, kun lehtimiehet saivat vihiä siitä, että arkkipiispa oli toiminut salaisen turvallisuuspalvelun vakoilijana kommunistisessa Puolassa. Wielgus antoi [[4. tammikuuta]] lausunnon, jossa hän myönsi asian. Hän kertoi, että yhteistyö oli alkanut [[1978]], ja että hän oli tehnyt sitä vain painostuksen alaisena. Tapauksesta ensimmäisinä kertoneet puolalaissanomalehdet väittivät yhteistyötä pitkäjänteisemmäksipitkäjännitteisemmäksi kuin se arkkipiispan itsensä mukaan oli ollut. Ilmoitettiin esimerkiksi, että Wielgus oli hankkiutunut palvelun palkkalistoille jo [[1967]] turvatakseen jatko-opiskelunsa ulkomailla.<ref>http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2007-01-05,104:3:429657,1:0:0:0:0:0:</ref>
 
== Lähteet ==