Ero sivun ”Fideismi” versioiden välillä

{{lähteetön}}'''Fideismi''' on [[kristinusko|kristillisessä]] [[teologia]]ssa ja [[uskonnonfilosofia]]ssa oppi, jonka mukaan järki on tarpeeton [[uskonto|uskonnolliselle]] [[usko]]lle. Joidenkin fideismin suuntausten mukaan järki on vastakohta uskolle. Toisten suuntausten mukaan uskonto on tavoittamaton järjelle, ja siksi järki ei voi todistaa tai kumota uskontoa. Joskus sanaa fideismi käytetään myös [[protestantit|protestanttien]] opista, jonka mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta.

*"''Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.''" ([[Jeesus]], kohdassa Luukas 10:21)

*"''Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.''" ([[Paavali]], kohdassa 1. Kor; 1:21-25)

Kirkkoisä [[Tertullianus|Tertullianuksen]] on usein katsottu edustaneen fideismiä, koska hän kirjoittaa: "...Jumalan Poika kuoli; siihen pitäisi ehdottomasti uskoa, koska se on absurdia." Tätä lausetta voidaan kuitenkin tulkita myös muilla tavoin. Sen on arveltu olevan jonkinlaista ironiaa.

ModeninModernin irrationalismin[[irrationalismi]]n isäksi luonnehdittu [[Johann GeorgeGeorg Hamann]] vetoaa [[David Hume]]n filosofiaan julistaessaan, että ihmisen olemassaolossa kaikki perustuu lopulta uskolle, eikä mikään perustu järkeen. Näin ollen yritykset todistaa jumalan olemassaolo ovat tuomittuja.

Tunnetuimpia tapoja argumentoida fideismin puolesta on [[Søren KierkegaardinKierkegaard]]in ajatteluun pohjautuva fideismin suunta, jonka mukaan uskonnollisten väitteiden todistusvaatimukset ovat ristiriitaisia. Tämän näkökannan mukaan ei useinkaan ole mahdollista löytää perusteita, jotka voisivat vakuuttaa kaikki ihmiset, koska ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia ja taustoja uskomusten arviointiin. Toisekseen uskonnolliset väittämät koskevat ihmisen oman elämän perusteita, joihin kukaan ei voi suhtautua täysin objektiivisesti — on eri asia tietää joku asia todeksi kuin hyväksyä se maailmankuvaksi tai oman elämän perustaksi. Kierkegaard on todennut, että jos kysymys on ihmisen iankaikkisesta kohtalosta, hän ei voi jatkaa filosofointia ja lykätä ratkaisua loputtomiin, vaan hänen on tehtävä henkilökohtainen ratkaisu. Tällaisessa ajattelussa puhutaan "uskon hypystä", joka viittaa uskonratkaisun tekemiseen ilman todisteita.

[[Islam]]inuskon piirissä esimerkiksi [[Al-Ghazali]] kannatti fideismiä. Hänen mukaansa ilmestys on primäärinen järkeen nähden silloin, kun nämä kaksi joutuvat konfliktiin keskenään. [[Averroes]] omaksui tämän kannan, ja vaikutti siten keskiajan kristilliseen ajatteluun. Al-Ghazalin oppi tuli myös vallitsevaksi monien ortodoksimuslimien keskuudessa.