Ero sivun ”Viuhka” versioiden välillä

Viuhkat voidaan jakaa rakenteeltaan kahteen lajiin. Yleisin on kokoontaitettava laskosviuhka, jota on Japanissa ja Kiinassa käytetty jo 900-luvulta lähtien. Se kulkeutui idänkaupan myötä Eurooppaan keskiajan lopulla. Tällainen viuhka oli hyvin suosittu Ranskan hoveissa, joissa sekä miehet että naiset suojautuivat sillä auringon paisteelta ja takkatulen loimotukselta. Valtaosa näistä viuhkoista tuotiin Japanista ja Kiinasta kunnes vuonna 1678 Pariisiin perustettiin viuhkantekijöiden ammattikunta. 1700-luvulla viuhkasta tuli naisen asuun kuuluva muodikas asuste. Muodoltaan lapiota muistuttavaa "varjostinviuhkaa" ei voida taitella kokoon. Laskosviuhka on valmistettu säleistä ja laskostetusta varjostimesta. Puolipyöreä varjostin valmistettiin paperista, silkistä tai pergamentista ja se koristeltiin peitevärimaalauksella. Säleet olivat yleensä norsun- tai kilpikonnanluuta, bambua tai puuta. Ne koristeltiin kaiverruksin, lävistyskuvioin sekä kulta- tai hopeaupotuksin. Arvokkaimmat viuhkat oli tunnettujen taiteilijoiden maalamia. Ranskan vallankumouksen jälkeen viuhkan käyttö levisi kaikkiin kansankerroksiin. Empirekaudella suosittiin paljetein koristeltuja pitsimäisiä läpikuvioisia luuviuhkoja. Viuhkoja alettiin valmistaa suuria määriä teollisesti 1800-luvun puolivälissä jolloin ne menettivät siroutensa. Teollisesti valmistetut viuhkat olivat puusäleisiä räikeäkuvioisia kangas-, pitsi- tai paperiviuhkoja.

 

 

Viuhka käytettiin myös flirttailun välineellä ja sen avulla saattoi sopia esimerkiksi tapaamispaikoista. Viuhkalla saattoi myös viestiä omia tuntemuksiaan miehille.