Ero sivun ”Suomen kielilaki” versioiden välillä

36 merkkiä poistettu ,  12 vuotta sitten
p
kielen- tai muuta huoltoa, Typos fixed: pääsääntöisesti → yleensä (3), AWB
p (kielen- tai muuta huoltoa, Typos fixed: pääsääntöisesti → yleensä (3), AWB)
Vuonna [[2004]] voimaan tullut uusi kielilaki korvasi vanhan, vuodelta [[1922]] olleen kielilain. Laki ei anna kenellekään uusia oikeuksia, vaan tavoitteena on, että perustuslain mukaiset kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Uutta on, että [[viranomainen|viranomaisen]] tulee huolehtia yksilön kielellisten oikeuksien toteutumisesta ilman, että yksilön tarvitsee erikseen vedota niihin. Kielilaki sisältää täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia viranomaisissa. Kielilaki määrittää vähimmäistason. Yksittäisten [[virkamies]]ten kielitaidosta määrää [[kielitaitolaki]].
 
Yleinen väärinkäsitys on, että kielilaki tai kielitaitolaki edellyttäisi kaikilta suomen ja ruotsin taitoa. Todellisuudessa riittää että viranomaisissa on riittävästi molempia kieliä osaavia niissä tehtävissä, joissa kielitaitoa tarvitaan. Valtion viranomaisten kielitaitovaatimukset koskevat pääsääntöisestiyleensä virkoja, joihin vaaditaan korkeakoulututkinto tai joihin liittyy julkisen vallan itsenäistä käyttöä. Kuntien henkilöstön kielitaitovaatimukset kunnat asettavat itse, mutta niiden on turvattava kielilain vaatimusten täyttyminen: kaksikielisessä kunnassa on jokaisella oikeus saada palvelua valitsemallaan kansalliskielellä. Yksikielisessä kunnassa tämä on tarpeen vain tiettyjen viranomaisen aloitteesta vireille tulevien asioiden hoitamisessa.
 
 
*tullut esille viranomaisen aloitteesta ja
*koskee välittömästi perusoikeuksia.
Yhteisöillä on pääsääntöisestiyleensä samat kielelliset oikeudet kuin yksilöillä. On huomattava, että vaikka yksilö saa valita käyttämänsä kielen vapaasti aloittaessaan asiaan osallistumisen, hän ei saa muuttaa valintaansa asian käsittelyn aikana. Näin on, jotta viranomaisen toimintaa ei ilkivaltaisesti vaikeutettaisi.
 
Vaikka yksilöllä tai yhteisöllä olisi oikeus käyttää asiassa omaa kieltään, asia saatetaan käsitellä eri kielellä. Näin voi käydä erityisesti, jos asiassa on erikielisiä asianomaisia. Riita-asiat ja hallinnolliset asiat käsitellään osapuolten etu huomioiden tai alueen enemmistökielen mukaan. Rikosasioissa käytetään syytetyn kieltä. Jos käsittelykieli on eri kuin asianomaisen kieli, hänellä on oikeus saada päätös ja muut viranomaislausunnot omalla kielellään ja käyttää maksutonta tulkkia asian suullisessa käsittelyssä.
Viranomainen on yksikielinen, jos sen toimialueeseen kuuluu vain samankielisiä kuntia ja sillä on alaisenaan vain samankielisiä viranomaisia. Muut viranomaiset (erityisesti valtion keskushallintoviranomaiset, konsulaatit ja suurlähetystöt) ovat kaksikielisiä. Erityisesti on määrätty, että
*Puolustusvoimien komentokieli ja joukko-osastojen kieli on suomi. Vähintään yksi joukko-osasto on kuitenkin ruotsinkielinen. Koska Pääesikunnan alaisena on ruotsinkielinen joukko-osasto, Pääesikunta on kaksikielinen.
*Vankilat ovat pääsääntöisestiyleensä yksikielisiä, mutta niissä voi olla kaksikielisiä osastoja.
 
On huomattava, että kielilain muodollisesti tasapuolinen suhtautuminen suomeen ja ruotsiin loppuu käsiteltäessä viranomaisten sisäistä kieltä ja lainsäädäntötyötä. Säännösten käytännön vaikutus on se, että valtion keskushallinnon ja uusien lakien valmistelutyön kielenä on suomi. Laki antaa mahdollisuuden käyttää ruotsia tai muuta kieltä (esim. englantia), mikäli se on tarkoituksenmukaista. Oikeus ruotsinkieliseen kirjeenvaihtoon on kuitenkin taattu laitoksille, joilla ei ole todennäköisesti kykyä työskennellä molemmilla kielillä. Tällaisia laitoksia ovat muun muassa yksikielisesti ruotsinkieliset kunnat ja oppilaitokset.