Ero sivun ”Hellenistinen filosofia” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
Tomisti (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Hellenistinen filosofia''' onkäsittää [[antiikin filosofia]]n aikakausiaikakauden, joka alkoi [[Aristoteles|Aristoteleen]] jälkeisistä filosofeista (noin vuodesta [[300]]) ja päättyi [[Rooman keisari]]aikaan ja [[uusplatonismi]]n syntyyn.
 
== Yleiskuva ==
Rivi 95:
[[Kuva:Epikur.jpg|thumb|140px|[[Epikuros]], epikurolaisuuden perustaja.]]
 
Klassisessa perinteessä [[Epikuros|Epikuroksesta]] on tullut [[hedonismi]]n keulakuva, mutta antiikissa kyseinen rooli oli [[Aristippos|Aristippoksella]]. Myöhemmät kyreneläiset [[Annikeris]], [[Hegesias]] ja [[Theodoros Jumalaton|Theodoros]], sekä heidän aikalaisensa Epikuros, kehittivät neljä kilpailevaa tulkintaa hedonismista, jotka kaikki vaikuttivat toisiinsa. Epikuroksen tulkinta voitti lopulta, ja kyreneläisyys kuoli 200-luvun eaa. puoliväliin mennessä. Kyreneläisyyden merkittävin vaikutus oli lähinnä epikurolaisuuden vastustajana ja muokkaajana.<ref name="long"/>
 
Aristippoksen hedonismi kytkeytyi Sokrateehen siinä, että hänelle vapaus oli asioista nauttimista ilman luopumista itsensä hallitsemisesta. Hänen mukaansa ihmisellä on varmuudella vain se, mitä hän tällä hetkellä kokee, joten välittömät ruumiilliset nautinnot ovat ainoat todella arvokkaat asiat. Järki ja eettinen hyve olivat nautinnon suhteen alempiarvoisia. EpikuroksellaEpikurokselle sen sijaan jo pelkkä kivun puuttuminen oli nautintoa. Lisää eroavaisuuksia on siinä, että hänelle nautintojen skaala oli paljon laajempi: mielen nautinnot olivat ruumiin nautintoja parempia, ja menneetvälittömien janautintojen tulevatlisäksi nautinnothän olitunnusti myös olemassamenneiden välittömienja lisäksitulevien nautintojen olemassaolon.
 
Kyreneläinen hedonismi oli yksinkertaisena teoriana helposti Epikuroksen torjuttavissa: välittömiä nautintoja tulisi olla saatavilla enemmän kuin mitä niitä yleensä on. Useimmat ihmiset myös haluavat elämältään muutakin kuin välittömiä nautintoja. Epikuros sovitti järjen, eettisen hyveen ja elämän pitkän tähtäimen suunnitelmat yhteen nautinnon kanssa kyreneläisiä uskottavammin.
 
Annikeriksen seuraajat käänsivätkorjasivat Epikuroksen mielen ja ruumiin nautintojen arvojärjestyksen päinvastoin, mutta toisaalta korjasivatvaikutuksesta oppiaan ottamalla huomioon ruumiillisten nautintojen lisäksi myös ystävyyden ja julkiset tunnustukset (eli mielen nautinnot). He kuitenkin käänsivät Epikuroksen mielen ja ruumiin nautintojen arvojärjestyksen päinvastoin. Toisaalta he näkivät Epikuroksen tulkinnan nautinnosta pelkkänä kivun poissaolemisena olevan huijausta: ainoastaan tällä tavoin hän saattoi pitää nautintoa kestävänä tilana.
 
Hegesiaan ja Theodoroksen seuraajat pyrkivät omalla tavallaan ylläpitämään Aristippoksen perintöä, samalla eroten sekä Annikeriksestä että Epikuroksesta. He johdattivat kyreneläisyyttä suuntaan, jolla on paljon yhteistä kyynikoiden sokraattisen etiikan tulkintojen kanssa, mutta erosivat kyynikoista pitäytymällä silti hedonismitisessahedonistisessa oman nautinnon korostamisessa. Theodoros katsoi, että ruumiilliset nautinnot ja kivut ovat yhdentekeviä. Hegesias taas katsoi kyyniseen tapaan, ettei rikkaudella/köyhyydellä, vapaudella/orjuudella tms. ollut mitään vaikutusta nautintoon tai kipuun, mutta ei omaksunut Theodoroksen kantaa, jonka mukaan ruumiin nautinnot/kivut olisivat olleet yhdentekeviä. Kummatkin hylkäsivät monet perinteiset moraaliarvot, kuten ystävyyden, koska pitivät niitä vain kätkettynä itsekkyytenä. Hegesiaan mukaan onni oli mahdoton saavuttaa, ja hedonismi tulkittiin kivun välttämiseksi. Näin Hegeasias siis lopulta yhtyi Epikuroksen kantaan. Tämä käänsi Aristipposen alkuperäisen kyreneläisyyden ylösalaisin.
 
Annikeriksen, Hegesiaan ja Theodoroksen erimielisyydet johtivatkin lopulta kyreneläisen koulukunnan kuolemaan. Jokainen heistä yritti ylläpitää erilaista kyreneläisyyttä Epikuroksen opin paineen alla. Epikuroksen opin menestyksen salaisuus voidaan nähdä siinä, että se hioutui kyreneläisyyden ansiosta sitä hienostuneemmaksi ja kattavammaksi hedonistiseksi opiksi.<ref name="long"/>
Rivi 111:
{{Pääartikkeli|[[Skeptikot]]}}
 
Etiikan tulkinnan peruslähtökohdat yhdistivät niin kyreneläisiä, kyynikoita, epikurolaisia kuin stoalaisiakin. Sokrateen henkilössä oli kuitenkin yksi puoli, jonka soveltamisesta ne eivät olleet lainkaan kiinnostuneita: Sokrateen "tietämättömyys". Sokrateen oppilaista ainoastaan Platon korosti tätä puolta, eikä hänkään katsonut, että Sokrates olisi kiistänyt kaiken tiedon mahdollisuuden. Myöhempi [[Platonin Akatemia|Akatemia]] tulkitsi hänet [[skeptismi|skeptikkona]], ja [[Arkesilaos]] halusi korvata dogmaattisen platonismin skeptisismillä, jonka esikuvaksi hän laittoi Sokrateen. Hänelle skeptisismillä oli eettinenkin puoli: viisaan miehen kuului pidättäytyä arvostelmista.
 
[[Pyrrhon]] oli toinen skeptisismin kehittäjä. Antiikin aikaiset historioitsijat yrittivät liittää hänet perimyksellisesti Sokrateehen, mutta vaikka tällainen ei pidäkään paikkaansa, hänet voidaan silti kytkeä sokraattisiin ajatuksiin. Pyrrhon katsoi, että onnellisuus riippuu luonnosta, mutta koska luonnosta ei voida tietää mitään, mikään luonnossa ei ole itsessään hyvää eikä pahaa. Pyrrhon edelsi ajallisesti stoalaisia ja epikurolaisia, ja samoin heidän ajatuksiaan kahdelta osalta: 1) perusteettomien mielipiteiden ja tunteiden hylkääminen 2) mielenrauha.<ref name="long"/>