Ero sivun ”Ulvilan reservikomppania” versioiden välillä

{{Korjattava/muoto}}

 

 

Suomen vanhan sotaväen syntyvaiheet sijoittuvat viime vuosisadan alkupuoliskolle. Suomen sodan 1808–1809 seurauksena maamme oli yhdistetty suuriruhtinaskuntana Venäjän valtakuntaan ja ainoastaan värvätyt joukot saivat marssia Suomen kamaralla. Aikojen kuluessa heräsi ajatus yleisen asevelvollisuuden pohjalta kootun armeijan muodostamisesta. Suomen osalta tämä tapahtui vuonna 1878, jolloin hallitsija vahvisti Suomen valtiopäivillä hyväksytyn asevelvollisuuslain. Sen mukaan oli 21 vuoden ikään tultuaan asevelvollinen. Palvelukseenastumista edelsi juhlallinen kutsunta. Tällöin tulevat sotamiehet joutuivat ensimmäisen kerran elämässään tekemisiin suomalaisten upseerien kanssa. Kutsunta huipentui mieskohtaiseen arvonnostoon. Arvan perusteella määrättiin asevelvollisiksi hyväksytyt joko vakinaiseen väkeen tai reserviin. Vakinaiseen väkeen joutui pitäjistä vuosittain vain 1-3 miestä, mutta reservimiehiä saattoi olla jopa kymmenkertaisesti tämä määrä. Palvelusaika vakinaisessa väessä kesti kolme vuotta.

 

 

Reservin koulutuskeskuksiksi perustettiin eri puolille maata erityiset reservikomppaniat, joissa annettiin kolmena kesänä suppeampi koulutus reserviin määrätyille asevelvollisille. Reservikomppanioiden luomiseksi maa jaettiin keisarillisella julistuksella kolmeenkymmeneenkahteen komppaniapiiriin. Tällöin määrättiin Ulvilan pitäjään sijoitettavaksi reservikomppania n:o 7. Sen komppaniapiiriin tulivat kuulumaan Eura, Kiukainen, Eurajoki, Luvia, Kokemäki, Harjavalta, Köyliö, Säkylä, Porin kaupunki ja maalaiskunta, Ulvila, Nakkila, Kullaa, Noormarkku, Ahlainen, Pomarkku, Merikarvia, Siikainen ja Vampula. Mäki-Sippolan tilan pelloilta pakkolunastettiin 4,85 hehtaarin suuruinen alue kasarmirakennuksia varten.

Venäjän keisarin nimitettyä Suomen kenraalikuvernööriksi Nikolai Bobrikovin alkoi maassamme sortovuosien nimellä tunnettu aikakausi. Bobrikovin laatima yksityiskohtainen ohjelma, jonka keisari hyväksyi, edellytti Suomen kansallisen sotaväen lakkauttamista ja tähtäsi viime kädessä maamme täydelliseen venäläistämiseen. Sotaväen lakkauttaminen aloitettiinkin välittömästi. Kun vuoden 1899 kesäharjoitukset oli pidetty, jäivät Ravanin kasarmille normaaliin tapaan komppanioiden päällikkö, vääpeli ja varusmestari. Mutta tulevana talvena he eivät enää saaneetkaan ryhtyä valmistelemaan seuraavan kesän harjoituksia, vaan heidän raskaaksi tehtäväkseen määrättiin komppanian toiminnan lopettaminen. Suomen vanha sotaväki oli ollut maamme ensimmäinen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva sotalaitos.

 

 

Sotaväen lakkauttamisen jälkeen asui Ravanin kasarmilla tilapäisesti venäläisiä sotaväenosastoja, joiden tehtävänä oli laatia maastamme ns. topografikarttoja. Mutta vasta vapautussodan jälkeen toiminta kasarmilla vilkastui todenteolla, kun suojeluskuntalaiset ja lotat saapuivat sinne leiripäiviä viettämään. Leiripäivistä muodostui mittavia maanpuolustuskunnon katselmuksia, joiden jatkuessa osanottajamäärätkin kasvoivat tuhansiin. Vuonna 1925 luovutettiin koko Ravanin kasarmialue Satakunnan Suojeluskunta piiriin käyttöön määrätyin kunnostamisvelvollisuuksin. Alueelle valmistui myöhemmin myös uusi urheilukenttä sekä komea keskusampumarata.

 

Alkuperäisistä rakennuksista ovat vielä jäljellä myös putka ja ruutihuone. Ulvilan reservikomppanian pian satavuotias leirialue on kokenut vuosien saatossa monta värikästä vaihetta. Sen kasarmirakennuksilla on pysyvä historiallinen arvonsa ja siellä toimiva karjatalouskoulu