Ero sivun ”Etäisyyden mittaus geodesiassa” versioiden välillä

'''Etäisyyden mittausta''' voidaan [[Geodesia]]ssa etäisyydenkittausta voidaan suorittaa kolmella erilaisella päämenetelmällä, jotka ovat mekaaninen, optinen ja elektroninen etäisyydenmittaus.

Ensimmäinen näistä menetelmistä on mekaaninen etäisyydenmittaus, jossa mekaaninen kappale, mitta, määrittää kohteen etäisyyden. Mekaanisista etäisyydenmittausvälineistä vanhin ja teknisesti yksinkertaisin on [[mittanauha]]. Ne kuitenkin erotellaan käyttötarkoituksen mukaan tarkkamittausnauhoihin ja muihin pituudenmittausvälineisiin, joista voisi mainita taskumittanauhat (2-10 m) ja mittalangat, joita pidetään kaikista tarkimpina mittausvälineinä, koska [[tuuli]] painaa niitä kaikista vähiten ja ne on tehty niin, että lämpötilamuutokset[[lämpötila]]muutokset eivät juuri vaikuta niihin.

Mekaanisessa etäisyydenmittauksessa saatetaan myös tarvita erilaisia apuvälineitä, kuten linjaseipäitä, joiden avulla viitoitetaan mitattava linja. Mittatikkujen avulla sen sijaan mitattu pituus merkitään maastoon, kun puolestaan [[luotilanka]] tai [[hiusristikko|hiusristikolla]] varustettu puupaalu asetetaan mitattavalle linjalle, jolloin lukemat luetaan joko luotilangoilta tai hiusristikoilta. Normaalin 1^o C-jaoituksellisen lämpömittarin[[lämpömittari]]n avulla puolestaan voidaan huomioida lämpötilakorjauksen tarve. Jännitysmittari tai 10 kg punnuksilla toimiva paino ovat nauhan jännittämistä varten, kun puolestaan nauhojen päiden ollessa eri korkeuksilla käytetään kaltevuuskorjausta ja kyseisen kaltevuuden mittaamiseen käytetään kaltevuusmittaria.

Mekaanisessa etäisyydenmittauksessa käytettävät menetelmät jaetaan porras- ja vinomittauksiin. Molemmat mittaustavat jaetaan myös likimääräiseen mittaustapaan sekä porrasmittaus tarkkaan ja vinomittaus [[trigonometria|trigonometriseen]] mittaustapaan.

Sähköinen mittausvärähtely, joka etenee havaintopisteestä kohdepisteeseen ja takaisin, toimii perustana elektronisessa etäisyydenmittauksessa. Jotta sähköistä mittausvärähtelyä voitaisiin käyttää, tulee se yhdistää eli [[modulointi|moduloida]] jollekin kantoaaltovärähtelylle[[kantoaalto]]värähtelylle. Kantoaaltovärähtelynä voivat toimia [[valo]] tai [[radioaallot]].

Elektronisessa etäisyydenmittauksessa itse mittaaminen tapahtuu mittausvärähtelyä apuna käyttäen niin, että mitataan havaintopaikalta lähetetyn ja tähtäyspisteestä takaisin heijastuneen jatkuva-aaltoisen sähkövärähtelyn [[vaihe-ero]] tai vaihtoehtoisesti edestakaisin kulkeneen pulssin aikaero eli kulkuaika.

Elektronisia etäisyysmittareita voidaan jaotella kahteen pääryhmään kahdella eri perusteella. Ensimmäisen ryhmän mukaan elektroniset etäisyysmittarit jaetaan kantoaaltovärähtelyn mukaan radioteknillisiin ja elektro-optisiin etäisyysmittareihin, kun puolestaan mittausperiaatteen mukaan jaottelu tapahtuu vaihe-ero- ja pulssiaikaeromittauskojeisiin. Jaottelua voidaan tehdä myös käyttötarkoituksen ja käyttöominaisuuksien mukaan.