Ero sivun ”Kaupungistuminen” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 70:
Suomessa kaupungistuminen alkoi keskiajalla. Ensimmäisenä Suomen kaupunkina pidetään [[Turku]]a, joka perustettiin 1200-luvun lopulla. Suomessa kaupungistumisaste pysyi kuitenkin pitkään selvästi alhaisempana kuin useimmissa muissa Euroopan maissa: keskiajalla vain muutama prosentti Suomen asukkaista asui kaupungeissa, joita sijaitsi vain maan etelä- ja lounaisrannikoilla. Turku ja [[Viipuri]] olivat noin 1500 asukkaansa kera merkittäviä keskiaikaisia asutuskeskuksia, mutta Suomen muiden keskiaikaisten kaupunkien ([[Ulvila]], [[Porvoo]], [[Naantali]], [[Rauma]]) asukasluku jäi tiettävästi pariin sataan. 1600-luvulla alettiin perustaa kaupunkeja Pohjois-Suomeen ja sisämaahan (esim. [[Oulu]] vuonna 1605), mutta useimmiten ne pysyivät hyvin pieninä. Suomen kaupunkien lukumäärä ja koko kasvoivat hitaasti, kunnes urbanisaatio sai vauhtia 1800-luvun lopulla.
Suomi kaupungistui länsimaaksi myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, mutta vuoteen 1970 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa. Suomen kaupunkien väkimäärä kasvoi. Helsinkiin saapui esimerkiksi 7000-8000 nuorta vuosittain 1960-luvulla. Tämän seurauksena suurimpiin kaupunkeihin jouduttiin rakentamaan pikaisesti [[lähiö]]itä maalta muuttaville, vaihtelevalla laatutasolla. Suomen kaupungistumisaste on kuitenkin yhä teollisuusmaaksi varsin alhainen, vain vähän yli 60 prosenttia. Tämän takia Suomen kaupungistumisen uskotaan jatkuvan vielä kymmeniä vuosia, kun monissa muissa länsimaissa kaupunkien kasvu on jo lähes pysähtynyt. Niin kuin muuallakin maailmassa, Suomessakin voimakkaimmin kasvavat kaupunkiseudut, joissa työpaikkoja ja koulutusta on eniten tarjolla. Suomen merkittävimmät kaupunkiseudut ja kasvukeskukset ovat [[pääkaupunkiseutu]], [[Tampere]], [[Turku]], [[Oulu]] ja [[
[[Luokka:Sosiologia]]
| |||