Ero sivun ”Yläkaupungin Yö” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Linkkejä: --> Aiheesta muualla
p kh
Rivi 1:
'''Yläkaupungin Yö''' on, vuodesta [[1992]] alkaen, vuosittain järjestetttyjärjestetty poikkitaiteellinen kaupunkifestivaali [[Jyväskylä]]ssä. Yläkaupungin yö on koko yön kestävä kulttuuria popularisoiva kaupunkijuhla. Tapahtuma yönä kaikki Jyväskylän museot ovat auki ja niihin on ilmainen sisään pääsysisäänpääsy ja teatteri- ja musiikkitapahtumia järjestetään pitkin kaupunkia. Tapahtumaa pidetään usein Helsingin [[Taiteiden yö]]n pienempänä versiona, mutta se on lähtenyt yhden henkilön ideasta tuoda kulttuuria ihmisille, jotka eivät siitä normaalisti osaa kaivata. Tapahtumaa on pyritty hillitysti kasvattamaan ja antaa esimerkiksi harvinaisemmille liikunta/urheilulajeille esittelymahdollisuuksia. Nykyään tapahtuma on kuitenkin levittäytynyt lähestulkoonlähes koko Jyväskylän keskusta-alueelle, joten siitä saavat osansa myös muutkin Jyväskylän ravintolat ja yökerhot.
Tapahtuman järjestämisestä vastaa Yläkaupungin Yö ry. Festivaalin yhteistyötahoja ovat muun muassa Jyväskylän museot ja kirjastot, [[Jyväskylän yliopisto]], Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Keski-Suomen Kirjailijat ry. ja Jyväskylän yläkaupungin alueella toimivat ravintolat.