Ero sivun ”Suikinkutsu” versioiden välillä

Ei muutosta koossa ,  15 vuotta sitten
p
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
p (Botti lisäsi: ko:스이킨쿠츠)
p (kh Voikko)
 
 
'''Suikinkutsu''' ({{k-ja|水琴窟, |kirjaimellisesti vesi [[koto]] luola}}) on [[japani]]lainen puutarhakoriste ja musiikinlähde. ''Suikinkutsu'' koostuu maahan ylösalaisin asetetusta ruukusta, jonka pohjaan on tehty reikä. Vesi valuu reiän läpi ruukun sisään ja aikaansaa miellyttävän solisevan äänen, joka muistuttaa kellon soimista tai japanilaista sitraa [[koto]]a. Suikinkutsu rakennetaan perinteisesti ''chozubachiksi'' kutsuttua vesiallasta, jota käytetään käsienpesemiseen [[Japanilainen teeseremonia|japanilaisessa teeseremoniassa]].
 
==Perinteinen rakenne==
''Suikinkutsun'' tekeminen on yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta vaikeaa, koska kaikki osat on sovitettava tarkasti yhteen. ''Suikinkutsun'' tärkein osa on ruukku, joka asetetaan pohja ylöspäin maahan. Alun perin käytettiin riisin tai veden säilyttämiseen tarkoitettuja ruukkuja. Sekä lasitettuja, että lasittamattomia keramiikkaruukkuja voidaan käyttää. Viime aikoina on alettu valmistaa myös metallisia ''suikinkutsu''-ruukkuja. Lasittamattomia ruukkuja pidetään parhaina, koska niiden karkea pinta auttaa pisaroiden muodostumista. Ruukkujen korkeus vaihtelee 30 senttimetristä 1 metriin ja niiden halkaisija on 30-50 cm. Ruukun yläosassa olevan reiän halkaisija on noin 2 senttimetriä. Aivan kuten kellossa, ''suikinkutsun'' ruukku soi kopautettaessa. Miellyttävän äänen aikansaavaaikaansaava ruukku toimii myös hyvän ''suikinkutsun'' pohjana. Vastaavasti haljenneesta ruukusta ei synny hyvää ääntä.
 
[[Kuva:Suikinkutsu_CrossSection.jpg|Image:USS-BUNKER-HILL.jpg|thumb|120px|left|Suikinkutsun poikkileikkaus]]
 
==Historia==
Perinteisesti ''suikinkutsu'' tunnettiin nimellä ''tosuimon'' ({{k-ja|洞水門}}). Tuolloin niitä käytettiin vain harvoin japanilaisissa puutarhoissa. Uskotaan, että käsienpesualtaan läheisyyteen sijoitettiin ylösalalaisin astia, josta toisinaan kuului miellyttäviä ääniä. ''Suikinkutsu'' tuli suosituksi Edo-kaudella ([[1603]]-[[1867]]), samaan aikaan kun kivinen ''chozubachi'' kehittyi. ''Kobori Enshualla'', joka on kuuluisa teeseremonian opettaja, oli ''suikinkutsu'' puutarhassaan ja häntä pidetäänkin yleisesti ''suikinkutsun'' keksijänä. Edo-kauden lopussa ''suikinkutsu'' menetti suosiotaan, mutta nousi kiinnostukenkiinnostuksen kohteeksi jälleen Meiji-kaudella ([[1867]]-[[1912]]).
 
1900-luvun alussa, Showa-kaudella, ''suikinkutsun'' historia lähes unohtui ja professori Katsuzo Hirayaman löysi tutkimuksessaan vuonna [[1959]] Japanista vain kaksi ''suikinkutsua'', jotka molemmat olivat täytettyjä maalla. Vuonna [[1982]] toimittaja Asahi Shimbun kirjoitti ''suikinkutsusta'' ja pyysi yleisöltä tietoa aiheesta. Tämän seurauksena ''suikinkutsu'' löydettiin uudestaan. Pian tämän jälkeen vuonna [[1985]] Japanin yleisradioyhtiö [[NHK]] lähetti ''suikinkutsusta'' kertovan ohjelman, minkä seurauksena rakennettiin useita ''suikinkutsuja''.
 
==Akustiikka==
''Suikinkutsun'' äänellä on japanin kielessä oma nimi ''suikinon''. Ääni voidaan jakaa kahteen osaan, ''ryusuioniin'' ja ''suitekioniin''. ''Ryusuion'' on käsienpesun alun yhteydessä putoavan nmuutamanmuutaman vesipisaran synnyttämä ääni. ''Suitekion'' kuvaa sekä varsinaisen käsienpesun aikana tapahtuvaa putoavan veden synnyttämää ääntä, että käsien pesun loppuvaiheessa syntyvien muutaman vesipisaran aiheuttamaa ääntä.
 
Hyvässä ''suikinkutsussa'' pisarat putoavat veteen useista eri paikoista. Lasittamattomat ruukut kestävät paremmin kosteutta ja niinpä niiden pinnalta putoilee enemmän vesipisaroita. Pisaran putoaminen pohjalla olevaan veteen aikaansaa äänen, jota ruukun rakenne voimistaa. Joissain ''suikinkutsuissa'' on [[bambu]]sta tehty putki, jonka kautta voidaan kuunnella syntyvää ääntä.
3 558

muokkausta