Ero sivun ”Every Breath You Take” versioiden välillä

46 merkkiä lisätty ,  13 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
(en-wikin mukaan)
Ilmestyessään Every Breath You Take nousi [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] [[Billboard]]in singlelistojen kärkeen kahdeksaksi viikoksi. Se pääsi ykköseksi myös [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] listoilla. Sting voitti kappaleella [[Grammy-palkinto|Grammyn]] vuoden parhaasta laulusta 1983. Koko yhtye sai esityksestä Grammyn vuonna [[1984]]. [[1980-luku|1980-luvun]] lopulla Sting esitti kappaleesta ''[[Spitting Image]]'' -televisioshowta varten version "Every Bomb You Make". Laulu esitettiin myös [[Lontoo]]n [[Live 8]] -konsertissa [[2. heinäkuuta]] [[2005]] hieman muunnelluin sanoituksin. Myöhemmin kappaletta on käytetty muun muassa ''[[Sopranos]]''-televisiosarjassa.
 
Every Breath You Taken yhteydessä julkaistiin myös musiikkivideo. Sekä [[MTV]] vuonna [[1999]] että [[VH1]] vuonna [[2002]] sijoittivat sen kaikkien aikojen sadan parhaan musiikkivideon joukkoon. Laulu on ollut pohjana monille uudemmille kappaleille, kuten [[The Notorious B.I.G.|The Notorious B.I.G.:lle]] omistetussa muistelmassa "I'll Be Missing You" (laulajina [[Puff Daddy]], [[Faith Evans]] sekä [[112 (yhtye)|112]]). Sting sävelsi kappaleen aikana, jolloin hänen ensimmäinen avioliittonsa pohjoisirlantilaisen näyttelijän Frances Tomeltyn kanssa oli päättymässä eroon.
 
{{Tynkä/Single}}
64 896

muokkausta