Ero sivun ”Keulapotkuri” versioiden välillä

Alun perin keulapotkuri kehitettiin Yhdysvalloissa käytettäväksi jääoloiltaan vaikeissa satamissa ja salmissa; keksintö syntyi kun huomattiin että vaikeimmissa oloissa jäissä jotkut alukset kulkivat paremmin perä edellä. Tiettävästi ensimmäinen keulapotkurillinen alus oli Michiganjärvelle rakennettu junalautta '''St. Ignace'''; Suomesta lähetettiin insinööri Bonsdorff tutustumaan tähän alukseen. Hänen lausuntonsa oli kuitenkin varauksellinen, koska kyseinen alus ei ollut varsinainen jäänmurtaja.

Vuonna 1895 Luotsihallituksen pääjohtaja kenraali Sjöman passitti samaan paikkaan uudelle opintomatkalle toisen insinöörin, Konstantin Janssonin; tämä seurasi '''St. Ignacen''' vakaata toimintaa jäälakeuksien ja ahtojäiden keskellä. Nyt lausunto oli jo huomattavasti myönteisempi.

Ja saman vuoden lopuilla kenraali Sjöman passitti paikalle merikapteeni Leonard Melánin, josta sittemmin tuli Suomen arvostetuin jäänmurtajakapteeni; nyt tutkimus olikin perusteellisin mahdollinen, sisältäen myös '''St. Ignacen''' ja sen sisarlaivan '''Ste Marien''' henkilökuntien haastattelut; lisäksi Melán oli mukana kun '''St Ignace''' leikkasi '''Ste Marien''' irti yli viisimetrisestä ahtojäävallista ja katseli jäältä kuinka '''Ste Marie''' eteni vaivatta lähes 40 senttisessä paksun lumikerroksen peittämässä jäässä. Aluksen ketteryys raskaassa junavaunulastissakin oli aivan oma lukunsa.

[[J%C3%A4%C3%A4nmurtaja_Sampo_%281892%29|Jäänmurtaja '''Sampo''']]on ([[1897]]) asennettiin jo rakennettaessa keulapotkuri. Se oli keskelle keulavannasta asennettu; keksintö osoittautui nopeasti erinomaiseksi ja seuraaviin jäänmurtajiin sellainen kuuluikin vakiona.

Vuonna 1950 valmistui viimeinen yhdellä keulapotkurilla varustettu alus, kelirikkoalus [[S/s_Aranda|'''Aranda''']].

Kun uuden sukupolven '''[[jäänmurtaja Voima]]''' valmistui vuonna 1954, siinä olikin jo kaksi keulapotkuria; menetelmä olikin menestys ja se korvasi vanhan rakenteen suoraan.