Ero sivun ”Viimeiset kaanit” versioiden välillä

1 merkki poistettu ,  14 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
(Ak: Uusi sivu: {{Kirja | nimi-suomi = Viimeiset kaanit | kirjailija = Väinö Riikkilä | kustantaja = [WSOY]] | genre = ? | vuosi = 1951 (toinen painos v. 1954) | tyyppi = kovakantinen | sivu =...)
 
}}
 
'''Viimeiset kaanit''' oli [[Väinö Riikkilä]]n ensimmäinen [[Pertsa ja Kilu]]-sarjan nuortenkirja ja ylipäätään hänen ensimmäinen kirjansa. Se aloitti kertomukset [[Kotka]]n ja [[Karhula]]n lähiseudun työläisperheiden lapsien seikkailuista, joihin liittyy miltei aina rikoksen ratkaiseminen ja aina rahan ansaitseminen. Kirja oli toinen kirja ''[[WSOY]]:n Nuorten
toivekirjasto''-sarjassa. Lehdistö arvioi kirjan sen julkaisuaikana vuonna 1951 aidoksi, tervehenkiseksi ja huumorihöysteiseksi. Toinen painos otettiin vuonna 1954 ja kolmas 1980-luvun puolivälissä.
{{juonipaljastus}}
huomatessaan tutun kiistelyn alkavan. Joinakin sunnuntai-aamuina Pertsan äiti
syyllisyydentuntoisena raahaa Pertsankin kirkkoon, jonka poika toteaa olevan paikka, jossa "kiskottiin irti kaikki elämänilo ja annettiin vastalahjakasi kuolemisen "riemu"." Toisinaan papin kuvaama helvetti näkyy pojan unissa, joista hän kuitenkin herää kesken elämiseensä. Pertsan kotipiha säästyi ylenpalttiselta hoidolta ja liiteri oli täynnä isänsä keräämää romua. Se oli piha, jolla Kilukin leikki leikkinsä ja pohti tulevaisuuttaan, Oma koti oli Kilulle vieras paikka. Liian siisti kymmenenvuotiaalle pojalle. Pertsan rasitteena olivat kotityöt: sian ja kanojen ruokinta, kahvin keitto vanhemmille, kun nämä tulivat töistä, veden ja polttopuiden haku keittiöön jne. Pertsan isä oli huono-onninen mies
- jos hän joskus sai parempipalkkaisen työn, hän sairastuu tai loukkaantuu ja putoaa entiseen kurjuuteensa. Pertsalla oli monia suunnitelmia tienata rahaa ja korjata isänsä taloudellinen asema: jos vaikka löytäisi aarteen tai öljysuonen. Pertsan perhe elää kädestä
suuhun vanhempien palkkojen kuluessa vuoroin talonvelan maksuun, vuoroin ruokavelkojen maksuun - kaikki meni, mitä tienattiin. Kilun esitellessä metsästä löytämänsä puukkoa ja Pertsan alkaessa tehdä siihen tuppea, Pertsa ei unohda mainita, että "Jos isä tekisi tämän, niin sitten sä näkisit vasta oikean tupon."
 
Rekisteröitymätön käyttäjä