Ero sivun ”Teksturointi” versioiden välillä

1 merkki lisätty ,  14 vuotta sitten
p
Koska teksturoitava pinta voi olla missä asennossa ja millä etäisyydellä katsojaan nähden tahansa, tekstuurin pikselit (eli tekselit) ja kuvan pikselit eivät yleensä vastaa toisiaan. Esimerkiksi jos kappale on kaukana ja siten kuvataan ruudulle pienenä, voi jokaista kuvan pikseliä kohden olla useampia tekstuurin pikseleitä. Vastaavasti jos pinta on lähellä, yksi tekstuuripikseli voi kuvautua useaksi kuvan pikseliksi. Suodatus eli filtteröinti tarkoittaa kuvan pikselien päättelemistä tekstuurin pikseleistä.
 
Yksinkertaisin ja nopein suodatustapa on [[lähimmän naapurin menetelmä]], jossa haetaan lähimmän tekstuuripikselin väriarvo. Näin yksinkertainen suodatus aiheuttaa kuitenkin ongelmia silloin kun kappaleet ovat erityisen kaukana, jolloin tekstuurit muuttuvat pikselimössöksi, eli signaalinkäsittelyn termein kuva [[laskostuminen|laskostuu]], ja silloin kun kappaleet ovat erityisen lähellä, jolloin tekstuurit palikoituvat. Kehittyneempiä mutta myös hieman enemmän tehoa vievä ovat [[bilineaarinen interpolointi|bilineaarinen]] ja [[trilineaarinen interpolointi]]. Kehittynein nykyisten kuluttajatasoisten näytönohjainten tukema suodatinmenetelä on [[anisotrooppinen suodatus]]. Kaukana olevien tekstuurien pikselöitymisongelmaa voi korjata myös mipmapping-tekniikalla, jossa tekstuuri vaihdetaan esimuodostettuun pienempään versioon kappaleen siirtyessä kauemmas. Tämä parantaa myös suodatinalgoritmien tehoa.
 
Käytettävä tekstuuri on yleensä kaksiulotteinen bittikarttakuva, mutta se voi olla myös yksi- tai kolmiulotteinen. Se voidaan ottaa valokuvasta, piirtää tai konstruoida matemaattisena funktiona, ja esittää normaalina bittikarttataulukkona tai esim. fourier-sarjoina. Tekstuuri voi olla myös muu kuin kuva: esimerkiksi [[bump mapping]]-tekniikassa vaikutetaan valaistuksessa käytettäviin parametreihin.
47 772

muokkausta