Ero sivun ”Kitarasoolo” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
palautus edellisen käyttäjän sotkusta |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 8:
Kitarasoolot yleistyivät länsimaisessa populaarimusiikissa [[sähkökitara]]n tultua käyttöön vuoden 1940 tienoilla. Ensimmäisenä merkittävänä sähkökitaraa käyttäneenä soolokitaristina pidetään [[Charlie Christian]] -nimistä nuorena kuollutta [[jazz]]-muusikkoa. Bluesin puolella toinen sähkökitaran pioneeri, [[T-Bone Walker]], levytti ensimmäisiä sähkökitarasoolojaan samoihin aikoihin. 1940-luvun lopulla sähkökitarasta tuli hallitseva instrumentti [[rhythm and blues]] -musiikissa, josta kitarasoolot sittemmin periytyivät [[rock]]-musiikkiin.
Kitarasoolojen merkitys korostui hyvin voimakkaasti 1960-luvun jälkipuolen ja 1970-luvun alun [[blues-rock]]issa, [[psykedeelinen rock|psykedeelisessä rockissa]], [[progressiivinen rock|progressiivisessa rockissa]] ja [[metallimusiikki|heavy metalissa]]. Näissä musiikkityyleissä painotettiin soittotaitoa ja improvisointikykyä, mistä syystä konserteissa ja joskus studioalbumeillakin kuultiin jopa kymmenminuuttisia sooloja. 1960-luvulla sähkökitaran soitto oli kuitenkin teknisesti vielä vaatimattomalla tasolla esimerkiksi klassiseen musiikkiin verrattuna. Tilanteeseen tuli osittainen muutos, kun 1970-luvun puolivälissä [[fuusiojazz]]in ja hevin piirissä alkoi syntyä niin sanottu
1970-luvun jälkipuoliskon [[punk rock]]issa pitkiä kitarasooloja vieroksuttiin, kuten muutakin soittotaidon korostamista. Kitarasooloista tuli uudestaan suosittuja 1980-luvulla, jolloin huomiota herättävä kitaran käyttö oli rock- ja hevikappaleissa lähes pakollista kitarasankarien seuraavan sukupolven esiinmarssin myötä. Sittemmin kitarasooloista on valtavirran rock-musiikissa tullut harvinaisempia ja rauhallisempia. Progressiivisessa rockissa, bluesissa ja joissakin metallimusiikin tyylisuuntauksissa kitarasooloilla on yhä edelleen merkittävä osuus.
| |||